Pomppua ja loikkaa

Lauantaina hypeltiin taas. Leon lainakuski tuli katselemaan (hah, niinkuin meikäläisen "estetreeneissä" paljon katsottavaa olisi...) ja sain samalla kuvaajan ja esteiden nostajan. Hieman pelolla odottelen miltä meidän meno videolla näyttää...

Koitin Leolle toista kertaa Prestigen Joy Jumper-estesatulaa. Omaan takapuoleen satula tuntuu kovalta istua, ja muutenkin tietty koulusatulaan tottuneelle vähän huteralta, mutta ei kai esteillä kuulu takapuolta penkissä pitääkään. Satulan sopivuus Leolle on mielestäni hiukan niin ja näin. Satula jää takaa jotenkin kummallisesti irti. Satulansovittaja saa sen katsoa ensi viikolla kun koulusatula katsotaan uusiksi selästä käsin. Koulusatulaan muuten laitoin eilen pintelipatjan etuosaa korottamaan, ja Goldyn vanha nahkaisen kouluvyön. Vaikutti näin hiukan paremmalta.

Alkuverkassa menin hiukan ravipuomeja. Niitä pitää mennä kyllä joku päivä ihan kunnolla ja ajatuksen kanssa. Nyt meni vähän sinnepäin roiskimiseksi. Laukassa verkkasin kevyessä istunnassa. Esteinä oli tällä kertaa matala sarja yhdellä laukka-askeleen välillä, ja pysty. Korkeudet pysyivät tälläkin kertaa maltillisina, olisiko tuo minisarja ollut joku 40 cm ja pysty kai 60 cm. 

Leo ei oikein koskaan kiellä, mutta lauantaina se kielsi kaksi kertaa. En voi moittia ponia. Tulin esteelle huonosti, tuijotin puomeja vaikka minun olisi pitänyt katsoa eteen ja ylös, ja olin muutenkin epävarma. Heti kun ryhdistäydyin ja yritin oikeasti ratsastaa niin kieltäminen loppui. Kerran kävi niin että luulin Leon kieltävän ja se hyppäsikin megahypyn, johon en oikein päässyt mukaan. No, joskus näitä sattuu. Yleisesti hyppääminen oli estesatulan kanssa helpompaa, ja kivaa meillä oli taas.

Kuvassa hyppyjen jälkeen hra unelias ja nti mietteliäs

I´m in love!

Voi miten hauska iltapäivä eilen olikaan! Pääsin kokemaan sen ihanan tunteen, kun menee vieraan hevosen selkään ja hevonen on juuri sellainen "oman" tuntuinen. Juuri se tunne mitä hevosta etsiessä hakee, mutta koska tämä ei ollut koeratsastus niin jouduin jättämään sydämeni varastaneen ponin illalla omalle tallilleen ja ajelemaan yksin kotiin... Onneksi myös kotona on ihana poni!

Eilen oli siis ponitreffi-päivä, tai ilta. Olimme Liisan kanssa kylässä Sannan luona. Sannan Pena-ponin kuulumisia on tullut seurattua jo joitakin vuosia ja odotin kovasti että näen ponin livenä. Samalla olin ihan kauhuissani sillä ratsastamisesta! Olin varma että herkkä poni ei tykkää minusta ja ratsastustyylistäni ja uumoilin että jos Penalle sattuu virtaisa päivä niin löydän itseni kentän hiekasta...

Juttelimme ensin niitä näitä kahvin ääressä ja haimme sitten Penan laitumella. Voi miten kaunis Pentti onkaan! Upean punainen väri. Pena käyttäytyi tallissa yksinkin tosi fiksusti. Sanna meni ensin selkään ja minullakin alkoi pahin jännitys häipymään, kun näin että Pena vaikutti rennolta. Saimme ihailla Liisan kanssa Sannan kaunista ja eleetöntä ratsastusta, kunpa itsekin ratsastaisin niin siististi! Hetken päästä pääsin nousemaan valmiiksi verkatun ponin selkään. 

Yllätyin heti alkuun koska Pena oli erilainen kuin olin kuvitellut. Jotenkin olin kai kuvitellut ettei se hyväksy kovin hyvin vierasta ratsastajaa ja sinkoaa altani jonnekin, mutta Pena olikin rauhallisen tuntuinen ja sain pyytää ponia eteen koska se oli hieman pohkeen takana. Löysin Penasta paljon samanlaista kuin Leosta. Tästä ollaan kyllä aiemminkin puhuttu, että meidän poneissa on samoja piirteitä. Jännittyessään molemmat tykkäisivät nousta edestä ja kipittää, jääden kuitenkin samalla hitaaksi. Reaktionopeus lienee molemmilla sama, vaikkei Pena onneksi minulle nopeuttaan esittelytkään vaan oli tosi kiltti. Molemmat myös ovat onnistuessaan tosi hienoja, ja yrittävät parhaansa. 

Pena oli herkkä, mutta ei kuitenkaan sillä lailla herkkä etteikö siihen olisi saanut vaikuttaa. Sai, ja piti, käyttää pohjetta, sai pitää tuntuman, ja sai ratsastaa. Pena vaikutti ihan tyytyväiseltä vaikka selässä oli vieras kuski. Tuntui että ihmeen nopeasti löytyi yhteinen sävel, vaikka en yleensä ole kovin taitava vieraiden hevosten kanssa. Sekin varmaan tosin vaikutti että Sanna oli "viritellyt" ponin valmiiksi. 

Videoiden laatu jostain syystä heikko, pahoittelen.

Todella mielenkiintoista ratsastaa ponia josta on lukenut niin paljon. Moni Sannan kirjoittama asia konkretisoitui, ja samalla tajusin kuinka paljon ja kuinka hyvää työtä Sanna on Penan kanssa tehnyt. Sain myös pienen ratsastustunnin kun Sanna neuvoi miten saan Penan toimimaan parhaiten. Rakastuin kyllä Penaan ihan tosissaan, aivan ihana poni!

Satula(vyö)pohdinta jatkuu

Meidän satulansovittaja kävi katsomassa Leon satulan ja oli sitä mieltä että satula istuu edelleen eikä sitä tarvitse topata. Koska en itse päässyt samaan aikaan tallille ei päästy koittamaan satulaa selästä käsin. Siihen palataan varmaan ensi viikolla, koska jotain häikkää tässä kuviossa nyt on. Vaikka koitan satuloida huolellisesti oikeaan kohtaan niin satula kyllä hiukan liikkuu. Eniten häiritsee se että satula läppää takaa. En oikein keksi mistä tämä johtuu. Epäilykseni kohdistuvat tällä hetkellä vahvimmin satulavyöhön. 

Sain tutulta pari vyötä kokeiluun ja testailen niitä viimeistään viikonloppuna. Ihan tavallisia neopreenivöitä nuo ovat, suora ja muotoiltu, mutta katsotaan nyt jos jompikumpi toimisi paremmin kuin nykyinen vyö. Haluaisin koittaa tasapainottavaa vyötä, esimerkiksi tätä Rossnerin, mutta kun ei viitsisi taas ostaa uutta vyötä jos se ei sitten sovikaan. Varastossa kun lojuu edelleen mm. Passierin ihana vyö josta maksoin 150 € ja totesin kuukauden päästä ettei se sovi Leolle... 

Satulansovittaja jätti meille kokeiluun Prestigen Joy Jumper-estesatulan. Koitin sitä eilen sileällä. Kyllä estesatulassa on vaan erikoista istua... Mutta voin kuvitella että hyppäämistä tuo estepenkki helpottaisi. Lauantaina on tarkoitus koittaa satulaa vielä esteillä. En kyllä ollut eilisen perusteella ihan kauhean vakuuttunut, minusta tuokin satula läppäsi. Taisin kyllä satuloida tämänkin hiukan liian taakse... Että syyttäiskö sitä nyt satuloita ja vöitä vai opettelisiko satuloimaan oikein vai mitä tekisi. Satulaongelmat, ne on vaan niin ärsyttäviä.

Tänään on tiedossa jotain tosi hauskaa, josta raportoin varmaan heti huomenna. Lähden nimittäin pieneen reissuun työpäivän jälkeen!

Kuvahaaste

Sain Ruusan omistajalta haasteen, säännöt alla:

ONNELLISUUS

RAUHALLISUUS

YSTÄVYYS

MUISTOT

YRITTELIÄISYYS

oma sana; KAUNEUS

Ihanan bimbo

Eilen kävelin Leon kanssa ensin pitkään tallinpihassa ja pellonreunalla. Oli kuuma, joten päätin ratsastaa kentällä hetken kevyesti ja jatkaa sitten kävelyä. Mentiin portista pitkin ohjin ja juttelin samalla niitä näitä tallikaverin kanssa. Yhtäkkiä poni allani lähti laukkaan kuin tykin suusta :) Keräilin pyykkinaruna roikkuvia ohjia käteeni ja oltiin jo pitkälti yli puolenvälin kenttää kun sain ratsuni taas hallintaan. Ampaisun syy ei selvinnyt... Mutta tulipa taas virtaa ratsastukseen ja ratsastajaa nauratti! Leolle tekee kyllä pienet riehumiset terää, tulee energiaa liikkeeseen.

Kenttätreenin jälkeenkin poni heitti tallin takapihalla jonkun pienen piruetin koska jälleen kerran "näki jotain". Ei haittaa, otan tämän energian edelleen tervetulleena vastaan. Leo on niin peruskuuliainen ettei se ole oikein koskaan tehnyt mitään liian dramaattista, mitään mistä tippuisi selästä tms. Leo pukittaa selästäkäsin erittäin harvoin ja pukit ovat hyvin vaatimattomia, ja jarrut ponilla toimii aina. Mutta nopea se on, äkkikäännökset tapahtuvat nanosekunnissa.

Tänään Leolla ratsastaa uusvanha lainakuski. Hänen kanssaan sovittiin jo silloin kun ostin Leon, että hän ratsastaa ponia kerran viikossa. Erinäisten tapahtumien johdosta ratsastaminen jäi satunnaiseksi, mutta nyt siitä on vihdoin tarkoitus tehdä pysyvä tapa. Tämä kaverini on täydellinen lainakuski Leolle, juuri oikean kokoinen ja ratsastaa ihailtavan siististi sekä omaa kadehdittavan istunnan. Voin rauhassa viettää tallivapaan (taas, jo toinen tällä viikolla!).

Perjantaina oliskin sitten taas hyppypäivä ja lauantaina Nina tulee kuvaamaan meitä. Suunnittelimme että otettaisiin kuvia viljapellon reunalla, mutta katsotaan mitä keksitään :)

Ohjasajelemassa

Maanantaina Leolla oli vapaa, mutta itselleni olin sopinut ponitreffit muualle. Ystäväni oli vinkannut asiakkaalleen että minä olen ohjasajanut jonkun verran, ja minua pyydettiin visiitille. Paikka olikin oikeastaan tuttu, nimittäin pihaan kääntyessäni tajusin heti että olen Irenen Peltolan Ponipysäkillä! Pieni on maailma. 

Ohjasajettavani Tyyne on 3-vuotias shetlanninponi, joka on on tuolla Peltolassa kesälaitumella. Tyyne oli kyllä todella kiva poni! Sillä oli hyvä motivaatio työntekoon ja hienosti poni yritti tehdä kaiken mitä pyydettiin. Omistaja on ohjasajanut Tyyneä ennenkin, ja sitä on ajettu kärryillä, joten homma sujui aika helposti. Vähän opeteltiin avon ja väistön alkeita ja neuvoin sen minkä vaan osasin. Toivon että minusta oli apua vaikken tosiaan mikään ohjasajon ammattilainen! Tyyne jatkaa treenejä omistajansa kanssa ja lupasin käydä heitä uudemman kerran moikkaamassa jonkun ajan kuluttua. Samalla reissulla tapasin Irenen suloisen vuotiaan Kerttu-tamman, sekä Diisa-issikan. Mukava maanantaireissu!

Eilen ehdin tallille vasta illalla, mutta hyvä niin. Sen verran paahteisia olleet päivät, että ilta on parempaa aikaa ratsastaa. Tehtiin Leon kanssa tunnin perustreeni viikonlopun oppeja muistellen. Opettelin takapään aktivointia koskemalla raipalla pepun päälle, keskityin pitämään reidet rentona ja annoin erityistä huomiota sille että muistan kiittää Leoa. Välillä kiittäminen unohtuu, mutta nyt kun olen tehnyt sitä enemmän niin huomaan kuinka hyödyllistä se on. Leo kun on aika perso kehuille. Itse asiassa tuo hevosen kiittäminen on ollut aika paljon mielessä sen jälkeen useampi viikko sitten seurasin Liisan ystävän ratsastusta. Hän osasi niin hienosti, nopeasti ja huomaamattomasti kiittää hevosta ratsastuksen aikana että päätin itse opetella samaa. Myötäys sisäohjalla ja tosi nopea silitys kaulalle. Ei ole vaikeaa kunhan sen muistaa.

Perjantain valmennus ja satula-asiaa

Ratsastin Leon kevyesti keskiviikkona, jolloin Liisa kävi moikkaamassa meitä. Poni oli niin tahmea taas... Torstaina vaan käveltiin ja mietin hiukan pelonsekaisin fiiliksin mitä valmennuksesta tulee jos Leo on ihan etana. Päätin kuitenkin että nyt leuka pystyyn, apuahan sinne valmennukseen mennään saamaan.

Perjantain verkassa Leo oli ihan ok, ei parhaimmillaan muttei onneksi kovin tahmeakaan. Valmennus aloitettiin tutuilla jutuilla; niskaa pyöreämmäksi ja takapää aktiivisemmaksi. Haettiin nyt vähän eri näkökulmaa. Aiemmin olen saanut pyytää Leoa reippaasti eteen, mutta nyt valmentaja sanoi että saan antaa Leon ravata hitaammin, mutta minun pitää aktivoida takaosaa tehokkaammin. Tämä tapahtui käyttämällä raippaa ihan pepun päälle (on muuten hankalaa, vaatii harjoitusta), ja tekemällä heti perään puolipidäte jottei poni lähde kuitenkaan menemään kovempaa. 

Valmentaja myös aktivoi Leoa maasta hipsuttamalla raipalla pepun päälle. Ensin Leo oli vähän lentoon lähdössä enkä saanut puolipidätteitä kunnolla läpi. Mutta kun vähän ryhdistäydyi niin poni liikkui tosi hienosti. Oli meinaan takapää aktiivinen ja alla!

Vastalaukoissa oikeaan kierrokseen (eli vasenta laukkaa) Leo pyrki jostain syystä maneesin etukulman kaarteessa aina vaihtamaan. Toisessa päässä maneesia ei vaihda koskaan. Tämän on pakko olla jotain mitä minä teen... Tai sitten syy oli se että tallikaverin koiranpentu oli maneesin etupäädyssä ja Leon piti sitä vähän vilkuilla ohimennessään, jolloin keskittyminen hajosi hiukan.

Valmentaja oli aika nopeasti tyytyväinen Leoon, ja itsestäkin se tuntui hyvältä. Vähän oli jossain vaiheessa sellaista "en reagoi mihinkään"-fiilistä mutta loppua kohti parani koko ajan. Sain taas huomautuksen siitä että mun pitää olla pohkeen kanssa tosi nopea, en saa jäädä kiinni. Reidet sain pidettyä nyt aika rentona ja puristamatta, mutta siihen olenkin viime viikot kiinnittänyt extrahuomiota.

Leon satula täytyy kyllä tarkistaa ja sainkin satulansovittajan kanssa jo ajan sovittua. Valmentaja sanoi alkuverkkaa katsellessaan, että satula läppää vähän takaa. Samalla hän kysyi tuntuuko että olen vähän "nenilläni" selässä, ja kyllähän se on hiukan silti tuntunut viime aikoina. Satula saattaa ehkä kaivata toppausta, onhan se ollut aktiivikäytössä jo vuoden verran. Tai sitten meidän iänikuinen satulavyöongelma nostaa taas päätään. On hankalaa löytää Leolle sopivaa vyötä. Nyt käytössä ollut Nortonin vyö on ollut aika hyvä, mutta enää en ole niin varma. Satula liikkuu ratsastuksen aikana hiukan eteenpäin. Johtuuko tämä toppauksista, satulan leveydestä, vyöstä vai siitä että satuloin liian taakse, se täytyy satulansovittajan kanssa selvittää.

Herra humoristi

Sitä voisi vaikka hermostua, kun on menossa valmennukseen ja poni ei anna kiinni tarhasta. Näin ei kuitenkaan lauantaina käynyt vaikka pyydystys hetken kestikin. Nauratti vaan niin älyttömästi! Jos hevosella voi olla huumorintajua, niin Leolla kyllä on. En sano että sen huumori olisi aina hyvää mutta välillä se on aika hauskaa. Karsinanaapurin omistaja mietti eilen hetken miten Leoa kuvailisi, ja sanoi sitten "Se on sellainen poni ettei se jätä ketään kylmäksi" :)

Lauantaina myöhästyin tallilta viisi minuuttia ja Avant oli jo ehditty käynnistämään päiväheinien jakoa varten. Leoallahan on tapana esittää Avantille oma tanssinsa, joskus villimpi, joskus hillitympi. Nyt esitykseen sisältyi laukkaa pukkien säestämänä, uhittelevia läheltä piti-hyökkäyksiä naapureita kohti, ja kaunista ravipohkeenväistöä aidanvierustaa seuraten. 

Ei toivoakaan että olisin saanut Leon kiinni, mutta ajattelin että kyllä se rauhoittuu kun saa heinää eteensä. Rauhoittui juu. Sain kyllä seisoa heinärenkaan vieressä kun herra poni söi. Jos liikutin vähänkin kättäni jossa riimu oli, niin poni vilkaisi minua, teki pukkikierrekäännöksen (jos nyt voitte moisen liikkeen kuvitella) ja lähti laukalla pakoon. Jos poni osaisi nauraa niin se olisi kikattanut kuin pikkulapsi!

Ehkä viitisen kertaa toistettiin tämä näytös. Sitten Leo pysähtyi parin metrin päähän turpa minua kohti ja tuijotti. Menin ponin luo ja laitoin riimun sen päähän. Tällainen Leo on. Se riehuu 5-10 minuuttia ja sitten show on ohi. No, tässä vaiheessa oltiin se kymmenen minuuttia aikataulusta myöhässä, mutta olipa alkuverkka jo tehtynä... 

Poni kuntoon ja kävelemään. Heti selkään noustessa tunsin että nyt on hyvä päivä. Kävelyjen jälkeen lyhyt verkka ravissa ja laukassa, jonka jälkeen olisi tehnyt mieli taputtaa ponia ja viedä se talliin. Leo vaan tuntui niin superilta ettei ole hetkeen ollut tuollaista tunnetta!

Koska meillä oli Kikko sovittuna niin en tietenkään voinut päättää alkuverkkaan. Perjantainkin valmennus meni hyvin (palaan siihen vielä erillisessä postauksessa), mutta lauantai oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Ei ole oikeastaan mitään muuta sanottavaa kuin että tuntui kuin kaikki olisi vaan tapahtunut itsestään. Istuin selässä leveä hymy naamalla ja hoin varmaan koko ajan "Hyvä Leo, hieno poni, upea!" Leo oli sataprosenttisesti kuulolla ja liikkui hienolla energialla. Energiaa riitti vielä sunnuntain hölkkäänkin. Oltiin pitkästä aikaa kentällä. Poni laukkasi kuin höyryveturi ja ratsastaja nauroi kyydissä ääneen. Leo <3

Loman jälkeen

Laskeskelin edellispäivänä että kahden lomaviikkoni aikana Leo liikkui seitsemänä päivänä, joista vielä kaksi oli lainakuskin. Eli lomailtu on, ja ainakin nyt näyttää siltä että vapaat tekivät tehtävänsä. Viime viikolla ratsastin kevyesti pari kertaa. Leo oli tiputtanut toisen etukenkänsä ollessani reissussa, ja meni viikko ennenkuin kengittäjä pääsi paikalle. Onneksi Leolla on hyvä ja kestävä kavionlaatu joten uskalsin maneesin hyvällä pohjalla ratsastaa kun poni liikkui täysin puhtaasti ja kavio ei ollut sen kummemmin revennyt. Oli muuten Leon eka irtokenkä sen puolentoista vuoden aikana mitä poni on ollut minulla! Sinänsä ihme, kun seuraa ponin pomppuja tarhassa...

Molemmilla "kolmikenkäisillä" ratsastuskerroilla Leo liikkui hyvin, vaikkei mitään kummempaa kyllä tehtykään. Toisella kerralla huomasin että poni muuttui jännästi kun toinen hevonen tuli maneesiin. Olimme ensin yksin ja kaikki meni hyvin, mutta sitten tuli kaksi hevosta lisää ja yhtäkkiä Leo jotenkin hyytyi täysin. Olin jo muutenkin lopettelemassa joten en ehtinyt asiaa sen enempää silloin ihmettelemään, mutta mieleen se kuitenkin jäi. Täytyy seurailla liittyykö Leon ajoittaiset tahmeusongelmat siihen että paikalla on muita, ja jos liittyy niin mistä tämä johtuu. Teenköhän itse jotain eri lailla tms.

Sunnuntaina Leo oli ihana ratsastaa! Kaikki kengät oli taas jalassa ja kaksi vapaapäivää alla. Poni liikkui heti alussa jopa käynnissä tosi hyvin omalla moottorilla eteen. Yleensähän käynti on meille kaikkein vaikein askellaji. Omakin ratsastus tuntui heti helpommalta, kun en sortunut punkeamiseen jota tahmean ja pohkeen takana olevan ponin kanssa usein harrastan.

Leo jopa spookaili vähän jotain maneesin ikkunasta näkyvää tuntemattomaksi jäänyttä ilmestystä, jota minä en tosin nähnyt ollenkaan... Normaalisti ärsyyntyisin nurkkien tuijottelusta, mutta nyt se jaksoi vaan naurattaa. Ihanaa kun on taas energiaa!

Heinäkuun hyppykuvia

© Nina Erkkilä, kuvien kopiointi kielletty!