Sillä lailla!

Eilisen fiiliksen voisi oikeastaan tiivistää tähän yhteen lauseeseen: On Leo vaan niin hieno poni! Treeniä kuvaa oikeastaan parhaiten sen loppu, jossa ratsastaja hyppää loppuravien jälkeen alas selästä, tuuppaa lakunamin ponin suuhun ja rutistaa pörröistä kaulaa tiukasti. Mun ihana pikkuinen karvainen liitokavio!

No niin, lässytykset sikseen. Sunnuntaina Leo oli valmennusten jäljiltä lainakuskin kanssa tekemässä kevyen hölkkäilyn, joka oli suoritettu ilman satulaa. Lainakuski jännitti, mutta olin luvannut että poni käyttäytyy niin moitteettomasti ettei vaaraa tippumiseen ole... Kovia lupauksia, mutta Leo oli jatkanut kivalla linjalla (mitä nyt yhden pienen laukkasivuloikan oli ottanut) ja lainakuski oli tyytyväinen itseensä ja poniin.

Eilen nousin selkään täynnä post-valmennus-tarmoa. Tänään liidellään! Ei mennä pikkuponiravia eikä mummoravia vaan isoa ja ilmavaa ravia. Ja mitäs me sitten mentiin? No juuri sitä! Kikon opit tuoreessa muistissa pyysin parin ison raviaskeleen jälkeen jatkoa, ja sitähän tuli. En tiedä olenko koskaan kokenut Leon ravissa tällaista eteenpäinpyrkimyksen, ilmavuuden ja voimantunteen yhdistelmää. Extrana vielä upea keskittyminen. Leo oli 100 % töissä. Uusi hevonen rynni maneesissa mutta Leo ei korvaansa lotkauttanut vaan jatkoi omaa treeniään.

Loppuilta menikin sitten sydämenkuvat silmissä ja tänään maailman kivoin poni pääsee nauttimaan toivon mukaan rennoista miniestehyppelöistä.

Joulua kohti

Meidän treenit on nyt sujunut nousujohteisesti ja Leo tuntuu paremmalta joka päivä. Ihan superhuippufiiliksiä ei ole vielä saatu mutta olen tyytyväinen nykyhetkeen, kun hetki sitten tuntui moni asia aika vaikealta. Leo on käyttäytynyt tosi kiltisti, paitsi aivan varmasti tänään hyppää pystyyn talutuksessa kun menin sanomaan näin :D Selästä poni on ollut huippukuuliainen. Leoa ei ole nyt viime päivinä häirinnyt eikä kiinnostanut muiden hevosten puuhat vaan poni on keskittynyt hienosti omaan treeniin. Eilen menin ennen tallin joulujuhlia kevyesti ilman satulaa ja Leo oli tosi kiva ja rento.

Maanantaina sattui niin harvinaisesti että ruuhka-aikaan olin yksin maneesissa. Tuo yksinolo on vaan meidän juttu. Keskittyminen on molemmilla ihan eri luokkaa. Alussa Leo kyllä hiukan hirnui ja kuunteli kavereiden vastauksia, mutta keskittyi sitten ja saatiin tehtyä mm. ihan tosi hienoja laukannostoja käynnistä. Alaspäin siirtymiset ei sitten onnistunutkaan niin nätisti mutta se oli minun vikani. En ymmärrä miksen osaa tehdä laukka-käynti-siirtymisiä...

Olin jo siirtymässä loppuverkkaan kun paikalle tuli pari muuta. Heti Leo muuttui hitaaksi ja tahmeaksi vaikka oli siihen asti ollut eteenpäinpyrkivä. Olen tätä asiaa jo hetken analysoinut enkä ole varma mikä vaikuttaa eniten tai minkä verran, muuttuuko Leo kun ruuhkaa on enemmän, vai muutunko minä. Tai siis minä muutun kyllä. Puolet energiasta menee miettimiseen mistä välistä ratsastan ja mitä teen missäkin kohdassa etten osu kenenkään tielle. Onneksi nyt on pitkät pyhät alkamassa ja tilaa maneesissa riittänee. 

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogiystäville!

Jalalla

Piikityksen jälkeisellä kevyemmällä jaksolla oli hyvää aikaa ajatella omaa ratsastusta ja istuntaa kun ei tehty ensin muuta kuin käveltiin. Keskityin taas ikuisuusaiheeseen, eli ratsastamaan enemmän jalalla. Oikeastaan se oli aika helppoa, koska ellin ohjeiden mukaan ponin tuli kulkea rennosti hieman pidemmässä muodossa, ja eipä sen saavuttamiseen ole ohjien vatkaamisesta mitään apua. Nyt kun aletaan taas treenata kunnolla koitan pitää samat asiat mielessä. Jalalla ja istunnalla ratsastetaan, ei pelkällä ohjalla. Pohkeeni saisivat kyllä olla vielä nopeammat ja "kevyemmät".

Eilen Leo lähti vapaapäivän jäljiltä mukavan innokkaana ja motivoituneena töihin. Poni oli levännyt tarhassa hyvin, kuten tallikaverin lähettämästä kuvasta näkyy;

Maneesissa oli ihanan rauhallista ja tunsin että pystyin keskittymään ratsastukseen täysillä. Koska Leo liikkui hyvin omin jaloin, pystyin jatkuvan eteenratsastuksen sijaan ajattelemaan taas istuntaani. Kyynärkulma on pahimmista ajoista parantunut huomattavasti, ja tuntuma alkaa olla aika hyvä ja käsi vakaa mutta joustava. Sekä ravissa että laukassa ajattelin pohjetta kiinni, muttei puristamaan, ja reittä ja polvea irti. Harjoitusravissa (jota en ole hetkeen juurikaan mennyt) olen saanut ison avun istumiseen valmentajan kehottaessa työntämään lantiota hieman eteen, ja pitämään katseen menosuunnassa ponin korvien sijaan.

Tein paljon väistöjä, niinkuin minulla on tapana. Laukannostot pyrin valmistelemaan kunnolla roiskaisun sijaan. Niistä tulikin aika hyviä. Nyt on korkea aika alkaa vähän ryhdistäytymään treenin suhteen että saadaan esitettyä viikonloppuna valmentajalle sellaista menoa ettei tarvitse hävetä.

Vaikka kesä on alkamassa ja ulkokenttä täydessä käytössä, niin teen mieluiten kunnon treenit maneesissa. Huomaan että pystyn itse keskittymään paremmin. Tosin maneesissa Leo kyttää takaovea, kentällä tällaista ei tapahdu, mutta eipä tuo niin iso juttu ole ja unohtuu aina treenin myötä. Maneesissa Leo liikkuu huomattavasti paremmin ja innokkaammin kuin kentällä. On alkanut tuntua ettei poni oikein tykkää kentän pohjasta, joka on kyllä minunkin makuuni hieman kova. No, kai sitä saa kesälläkin maneesissa ratsastaa jos haluaa... Onpa vähemmän itikoita eikä pala auringossa...

Perusratsastusta

Sunnuntaina ratsastin Leolla ilman satulaa ensimmäistä kertaa ihan oikeasti. Aiemmat kerran ovat olleet enemmän köpöttelyä ja matkustamista kuin ratsastusta. Leo tuntui tosi hyvältä ja sain ponin liikkumaan oikeinpäin, jolloin istuminen ravissa ja laukassa oli helppoa. Olin muutenkin tyytyväinen, onnistuin aika hyvin istumaan puristamatta ja muistin kiittää hevosta. 

Maanantaina ohjasajoin, perustreeni, ei mitään erityisen hyvää eikä erityisen huonoa. Tiistaina tehtiin jatkettiin kouluratsastuksen merkeissä. Koitin hakea satulassa samanlaista rentoutta kuin ilman satulaa. Meillä on Leon kanssa nyt sellainen vaihe että menee selkäännoususta helposti puolisen tuntia ennenkuin saan ponin hyvän tuntuiseksi. Niskan pehmeäksi, pyöreäksi ja alas, ja selän ylös. Alkuratsastus on vähän sellaista jäkitystä. Niska jäykkänä, tuntuu että ponin pää tulee syliin, selkä alhaalla, ja ratsastaja tietenkin säätää minkä ehtii... Jokaisella ratsastuskerralla olen onneksi lopulta saanut Leon hyvin avuille kun olen jaksanut tehdä töitä. En ole nyt hetkeen keskittynyt mihinkään muuhun kuin siihen että saan ponin avuille ja hyvään peräänantoon. Kaikki temput saavat odottaa kunnes perusratsastus on kunnossa. 

Eilen tein tyhmän virheen ja menin selkään huonotuulisena ja hermostuneena. Eipä siitä sitten kovin hyvää treeniä tullut, jos ei nyt onneksi ihan huonoakaan. Leo ei oikein jaksanut keskittyä vaan kuunteli ja katseli kaikenlaista, ja yritti muutaman kerran maneesin takaovea pakoon jollain ihmeellisellä kiemuraloikalla. Sain kuitenkin pääni kasaan ja keskityin, niin treeni pystyttiin päättämään hyvään laukkaosuuteen.

Huonotuulisuuden sai aikaan se, että maneesiin kävellessä pellolla oli hevonen (ai kauhea!) ja Leo vaan tuijotti sitä pää pystyssä tikkujaloin kävellen. Peruututin tietysti, mutta mitäs siinä teet kun poni peruuttaa laiskasti pari askelta ja jatkaa tuijottelua... Maastakäsittelyn oikeat konstit on edelleen minulta aika lailla hukassa. Suututtaa kun tulee näitä ärsyttäviä tilanteita joissa en osaa toimia oikein ja poni ei tottele. Siksipä hevoskouluttaja tuleekin heti marraskuun alussa laittamaan niin Leon kuin minutkin kuriin. 

Valmennus

Meillä on Leon kanssa tavoitteena käydä etenkin näin alussa valmennuksessa kerran viikossa. Olen todennut (sen kuuluisan kantapään kautta) että uuden ratsun kanssa minun on pakko ratsastaa valmentajan silmien alla säännöllisesti jos meinaan pärjätä ja edistyä. Vaikka Leo ei ole vaikea ratsastaa, niin se ei silti ole mikään automaatti. Enkä minä tosiaan ole vielä sillä tasolla että saisin uuden ponin toimimaan tuosta vaan, ilman ammattilaisen apua.

Tänään oli meidän kotivalmentajan toinen valmennus, eka oli pari viikkoa sitten. Ei tehty tänäänkään mitään kovin "erikoista", ratsastettiin vaan ponia ohjan ja pohkeen väliin. Leon liikkuminen muuttui tosi paljon valmennuksen aikana. Lopussa ponista lähti jo hienoa liikettä. Pidän tosi tärkeänä noita hetkiä kun valmentaja sanoo että nyt se liikkuu kunnolla, noin sen kuuluu liikkua. Yritän painaa mieleeni miltä poni tuntuu ja tiedän sitten mitä tunnetta haen itsenäisessä treenissä.

Sunnuntaina meillä on tosiaan se rataharjoitus. Menen sinne rauhallisin mielin. Tiedän jo ettemme pysty ratsukkona vielä tekemään kovin hyvää rataa. Olenkin asennoitunut niin että haen sunnuntain arvostelusta lähtötason, jota lähden sitten kevään ja kesän mittaan parantamaan. On niin hienoa kun pääsee taas oppimaan ja kehittymään omalla ponilla! Olkoonkin että välillä oikein tuskastuttaa kun tajuaa kuinka vähän osaa ja kuinka paljon on opittavaa... Mutta ne hetket kun onnistuu ja oppii uutta. Parasta!

Tänään silti muistin mikä ratsastuksessa on minulle ehkä tärkein juttu. Minulla oli kiireinen ja vähän raskas työpäivä, ja tulin tallille myöhässä ja hiukan stressaantuneena. Sopivasti olin kuitenkin viettänyt eilisen illan henkisen valmennuksen luennolla. Opit mielessäni rauhoitin itseni ennen Leon luo menoa. Ajattelin ettei minulla ole kiire, ja että olen rento, rauhallinen ja keskittynyt. Kun palasin valmennuksesta talliin niin tajusin että olin unohtanut työasiat heti kun pääsin Leon karsinaan. Tätä se on hevosten kanssa. Niihin on pakkokin keskittyä niin täysillä että muu maailma murheineen unohtuu.

Auringonpaistetta risukasassa

Muutama päivä taas kirjoitustaukoa, mistä sitä pitikään aloittaa... Lauantaina ehdin tallille vasta iltakuuden jälkeen ajettuani sitä ennen 500 km. Ajon syy ei liittynyt hevosiin, mutta matkalla poikkesin Ylöjärven Hööksillä ja ostin Fannylle estesatulaan tämän huovan punaisena. Oli vielä joku alennuskampanja menossa, joten huopa maksoi vain 21 euroa.

Tallille päästessä vähän väsytti ja hetken mietin olisinko laiska ja juoksuttaisin Fannyn. Mutta ei. Edellisenä päivänä vaan käveltiin, niin päätin että on paras kavuta hevosen selkään seuraavan aamun valmennusta silmällä pitäen. Olimme yksin maneesissa, ja saimme tehtyä hyvän reilun tunnin treenin. Fanny oli ihan kivasti kuulolla eikä mitään suurempia ongelmia ollut muissa kun laukannostoissa, joissa taas tahittiin (ratsastaja siis tahi) oikein huolella. 

Sunnuntaiaamuksi oltiin sovittu tapaaminen vakkarivalmentajani kanssa. Minulla on siis ollut sama valmentaja jo lähes kolme vuotta. Hänen opeillaan kehityin Goldyn kanssa puska-ö-tasoisesta helppo B/A-tasoiseksi. Nyt kun tallilla käy niin paljon eri valmentajia ja valinnanvaraa on niin olen kokeillut myös paria muuta valmentajaa ja miettinyt valmentajan vaihtoa. Sunnuntain valmennuksen jälkeen kuitenkin tuntui että haluan jatkaa edelleen myös tämän vakkarivalmentajan kanssa, oli niin antoisa tunti. Jatkossa siis käyn kahden eri valmentajan kouluvalkuissa ja kolmannen puomitunneilla.

Sunnuntaina Fanny oli alkuverkassa vähän hösö eikä oikein kuunnellut. Ylimääräiset nurkkien tuijottelut ja ulkoa kuuluvien äänien kuuntelut saatiin nopeasti pois niinkin yksinkertaisella konstilla kuin vauhdilla. Sain vähän noottia siitä että olen hissutellut ponin kanssa (niin olenkin, myönnän sen ihan suoraan), ja nyt saimme tehtäväksi painaa kevyttä ravia uraa pitkin niin paljon kun ponista lähtee. Ensin ei meinannut tulla kunnon reaktiota pohkeeseen, mutta kyllä se Fanny sieltä sitten heräili.

Laukkaa työstettiin aika paljon. Sain huomautuksen siitä että vasemmassa kierroksessa asetan ja taivutan aivan liikaa kaulaa, kun taas ulkolapa jää ulos. Tähän pitää jatkossa keskittyä, vahvempi ulkopohje ja vähemmän taivutusta sisäohjalla. Valmentaja muistutti ettei pidä miettiä niin paljon päätä ja kaulaa vaan enemmän runkoa ja takaosaa. Helposti sitä vaan ratsastaa ns. edestä taakse vaikka pitäisi ratsastaa takaa eteen.

Tunnin jälkeen niin poni kuin ratsastajakin olivat väsyneitä mutta tyytyväisiä (ainakin ratsastaja ;). Huomaa kyllä että ollaan molemmat otettu aika kevyesti viime aikoina. Treeni-into on kuitenkin hetken masennuskauden jälkeen taas kova, ja muutenkin on ihan eri meininki kuin pari viikkoa sitten! Tuntuu että nyt minulla on aika hyvä ote poniin, ja Fanny on ollut tosi kiva ja tottelevainen.

Eilen vihdoin ratsastin ulkokentällä, ekaa kertaa kunnolla tänä keväänä. Routakuopat oli täytetty ja kentän pohja oli tosi hyvä. Kova tuulikaan ei haitannut ja laukatkin nousivat aika kivasti. Vähän Fanny oli väsyneen oloinen, enkä saanut sitä oikein irti vasemmalta ohjalta. Hyvä mieli jäi kuitenkin, ja oli ihana ratsastaa ulkona!

Tänään tiedossa on kävelylenkki sänkkärillä ja huomenna Fannylla on vapaapäivä. Loppuviikosta onkin mitä ilmeisemmin kaksi kouluvalmennusta, sekä perjantaina että sunnuntaina. Katsotaan jos saisin tänne kuviakin, N on vähän lupaillut tulla kuvaamaan.

Vähän huvia ja paljon työtä

En voi sanoa että ratsastus olisi ollut kovin nautinnollista viime viikkoina. Ei todellakaan pääse paljon fiilistelemään kyydissä kun ratsu vaatii herpaantumatonta keskittymistä ja ratsastamista joka minuutilla ja onnistumisen hetket lasketaan sekunneissa. Nyt voin sanoa että jokainen ratsastuskerta todellakin tuntuu liikunnalta! Ja niin sen toki kuuluukin tuntua.

Eilen sain maneesissa apua tallikaverilta. Treeni ei alkanut kovin lupaavasti mutta saamieni vinkkien avulla Fanny alkoi melko pian käynnissä kuunnella ja myödätä. Keskityin tällä kertaa lähes kokonaan käyntityöskentelyyn. Sain neuvon ratsastaa käyntiä niin kuin ratsastaisin keskikäyntiä, ja kehotuksen pitää oman ristiselkäni rentona. Se kun jännittyy todella helposti.

Ravia en tehnyt kuin joitakin pätkiä (jotka menivät jotenkuten) ja laukka jäi kokonaan välistä. Koska en voi joka päivä ratsastaa Fannya niin kauaa että saan sen kunnolla avuille niin olen toistaiseksi joutunut luopumaan ajatuksesta että saisin joka ratsastuskerralla ponin toimimaan kaikissa askellajeissa. 

Johtuen tästä hieman haastavasta ajanjaksosta olen toistaiseksi sulkenut kaikki kisatavoitteet pois mielestä. Yritän nyt vaan opetella ratsastamaan Fannya oikein. Valmennuksissa pitää alkaa käydä enemmän. Ainoa vaan ettei ole kiva mennä muiden ratsukoiden kanssa valmennukseen kun tuntuu että meidän poukkiminen pilaa muidenkin treenin...  

Eli hieman alamaissa ollaan nyt täällä. Poni on mielestäni edelleen yhtä hieno ja kapasiteetikas kuin ennenkin, joten pakko vaan uskoa että homma alkaa sujua paremmin kun jaksan yrittää ja saan pikkuhiljaa oman ratsastukseni kuntoon.

Tavoitteita ja kisakaipuuta

Reilun viikon loma ratsastuksesta on ollut samalla hyvä mietintätauko. Ennen lomaa tuskailin oman istuntani kanssa, ja kun olen katsonut kuvia ja videoita ratsastuksestani tuskailu vaan pahenee! Tässä vaiheessa mietin että ehkä olisi helpompaa jos vaan ratsastelisi eikä yrittäisi niin paljon päästä eteenpäin tai saavuttaa sen kummempia tavoitteita.

Mutta kun ei. Minkä sitä luonteelleen voi. Minulla on väkisin mielessä aina jotain mitä haluan parantaa, saavuttaa, tavoittaa. Tämän kevään ja kesän tavoitteet alkavat kirkastua. En ole tällä kertaa asettanut mitään konkreettisia tavoitteita tyyliin "nn % helppo beestä", vaan tavoitteeni liittyvät ratsastukseni kokonaisvaltaiseen parantamiseen.

Pyrkimyksenä on keskittyä ratsastukseen täysillä ja löytää apua istuntaan. Tavoitteena tietysti täydellinen mielen ja kehon hallinta ;) Samalla haluan kuitenkin että meillä on Fannyn kanssa hauskaa ja kaikki tekeminen on molemmille mielekästä.

Lueskelin aamulla seuramme harkkakisojen lähtöluetteloa ja yhtäkkiä iski valtava halu päästä kisoihin. Samalla kyllä alkoi jännittää (heh, aika hyvin kun en ole edes menossa noihin kisoihin...) millaista on kisata ponilla jolla ei ole kokemusta kisoista, kouluaidoista jne. No, jospa sitä maaliskuussa kävisi jossain lähitallilla raviohjelman koittamassa :) Onneksi kisaamista ei tarvitse ottaa niin tosissaan. Treenaaminen on mulle "se" juttu, kisat vain hauska lisämauste.

Kisakausi korkattu!

Kävelimme kaverini kanssa yhdessä vartin matkan kisapaikalle. Päästyämme verkka-alueelle meille tultiin sanomaan että aikataulua on vähän aikaistettu. Onneksi olimme ajoissa paikalla joten verkkaan oli hyvin aikaa.

Goldy oli verkassa aika jäykkä, ja viereisen rakennustyömaan aidoissa rapisevat varoitusnauhat saivat aikaan pörhistelyä. Verryttelyssä tuli yksi laukkapyrähdys jossa tamman takapuoli nousi useamman kerran. Nappasin ponin nopsaan kiinni ja nostin heti uuden laukan ennen kuin mikään pelkoon viittaavakaan ehti tulla mieleen. Taisi poni hämmästyä tarmokkuuttani kun jätti pelleilyt samantien sikseen!

Radalla mennessäni suoraan sanottuna järkytyin. Jo edellisenä iltana ohi ajaessani olin katsellut huolestuneena märältä näyttävää kenttää. Kun pääsin itse radalle viidentoista ratsukon jälkeen, niin kaikki kulmat ja toinen pitkä olivat kamalaa upottavaa mutaa. Tiesin että Goldy ei yhtään tykkää moisesta pohjasta, ja itseänikin harmitti jo siinä vaiheessa kun tiesin etten saa nappisuoritusta tehtyä. Tiedetään tiedetään, pohja oli sama kaikille ja oikea kilparatsastaja keskittyy ratsastukseen eikä pohjaan...

Radan jälkeen tuntui että olin tehnyt surkean suorituksen. Varsinaisia virheitä (ratsastajan, ei ponin) olivat alkutervehdyksen jälkeinen tahtirikko, vasemman laukan nouseminen aivan muulla kuin pisteessä ja liian pienet keskiympyrät. Videolta näin ettei rata ollut yhtään niin huono kuin minusta tuntui. Prosentteja tuli 60,95 %, arvostelu oli aika armelias :)

Poniin olin tänään todella tyytyväinen. Se oli juuri niin hyvä kuin ratsastajansa: teki sen mitä kuski osasi pyytää. Olin myös tyytyväinen että selvisin verran pukkikohtauksesta olankohautuksella, eikä poni lähtenyt lapasesta radalla. Summa summarum: treeni jatkuu ja seuraaviin kisoihin ratsastaja panostaa keskittymällä sataprosenttisesti tekemisiinsä.

Ps. Kuvia tulossa myöhemmin. Videonkin lataan jos onnistun.

Varma kevään merkki

Piti oikein kaivella vuoden 2011 heppakalenteri esiin ja kyllä; Goldy näytti viime kevään ensimmäiset kiiman merkit 13.3. Tänä vuonna merkit olivat nähtävissä ja koettavissa päivää myöhemmin eli 14.3. 

Keskiviikkona olin menossa ponin kanssa maastoon, mutta metsässä oli niin jäistä että päädyin ratsastamaan sulalle hiekkatielle tallin lähelle. Vähemmän leppeä kevättuuli suhisi korvissa ja poni säpsyili, kyttäsi ja kulki pää korkealla ja selkä notkolla. Ensin mietin että tuuliko sitä ponia hermostuttaa, mutta eilen kuulin hoitajalta että sama meno oli jatkunut hänen kanssaan ja jopa harjatessa poni oli ollut vähän sen oloinen että haluaa olla yksin. Tämä yhdistettynä muistikuvaan ponin edellispäiväisistä hännännosteluista, ja yhtälö oli valmis. Kiimahan se.

Goldy oli myös esittänyt hoitajalle bravuurinsa, eli äkkinäisen 180 asteen käännöksen :) Onneksi tyttö oli pysynyt kyydissä.

Tänään olisi tarkoitus tehdä peruskoulutreeniä. Toivon että kiima ei ole kovin voimakkaasti päällä, koska on muutenkin ollut vaikea saada ponia keskittymään. Vai mahtoikohan se olla niin että on vaikeaa saada ratsastajaa keskittymään...

Ratsastajan henkinen valmennus

Ratsastusseuramme järjesti eilen luennon "Ratsastajan henkinen valmennus", jonka piti Katri Syvärinen Tenho-Valmennuksesta. Luento oli todella antoisa, ja kolme tuntia kului nopeasti. 

" Katri Syvärinen on yksi Suomen ensimmäisiä valmentajia, jotka ovat erikoistuneet NLP-menetelmän käyttöön urheilijoiden henkisessä valmennuksessa. Hyvä urheilusuoritus lähtee aina liikkeelle urheilijan ajatusten ja tunnetilojen hallinnasta. NLP eli Neuro-Linguistic Programming™ käsittelee ajattelun rakenteita ja niihin vaikuttamista. NLP:n tekniikat auttavat hyödyntämään ihmisen henkisiä voimavaroja aiempaa paremmin. NLP sopii niin huipputasolla kilpailevan kuin kenen tahansa tavoitteellisen urheilijan tueksi. NLP:n avulla opit myös ymmärtämään muita ihmisiä ja vaikuttamaan heihin tehokkaasti. Tästä hyötyvät myös valmentajat."

Osa luennon käsittelemistä asioista oli minulle yllätyksekseni jo tuttuja. Oma valmentajani on alusta asti, ja etenkin aloitettuani kilpailemisen, korostanut muun muassa mielikuvaharjoittelun hyötyjä ja tärkeyttä, ja opettanut pyrkimään ratsastukseen liittyvistä negatiivista ajatuksista pois ja kääntämään ne positiivisiksi. Olemme myös keskittyneet paljon keskittymisen ja "rauhan" löytämiseen ratsastuksessa. Kuumaluonteisen ponin ja ratsastajan yhdistelmässä jommalla kummalla alkaa välillä herkästi keittää yli, ja keskittyminen herpaantuu.

Uusiakin asioita luennolla tuli, ja muutamia käytännön harjoituksia aion jatkossa soveltaa omaan ratsastukseeni. Jos jollakulla lukijalla on mahdollisuus päästä Katrin luennolle/valmennukseen, suosittelen kyllä ehdottomasti osallistumaan. Ei ehkä kaikkien juttu, mutta ainakin minunlaiselleni rentoutta, keskittymistä ja parempaa "ratsastus-itsetuntoa" hakevalle herätti paljon ajatuksia.

Huomenna onkin sitten fyysisen valmennuksen aika, kun aloitamme 3 kuukauden tauon jälkeen viikoittaiset kouluvalmennukset.