Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravipuomit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravipuomit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. joulukuuta 2015

Vaihtelua

Menin perjantaina ilman satulaa. Oli kevyempi päivä, joten tein paljon käyntityöskentelyä ja jonkun verran otettiin ravipätkiä. Leo oli hirmu kiva ja kuuliainen koko ajan.

Lauantaina päätin hieman ex tempore (raahattuani sisään n määrän kuraisia hevosia ja ripustettuani n määrän loimia kuivumaan) että Leo saa viikon toisen vapaan. Harvemmin tällaisia kahden vapaan viikkoja tulee, mutta nyt vaan tuntui siltä että menen mieluummin remonttipäivän jälkeen kotiin suihkuun ja ratsastusseuran pikkujouluihin valmistautumaan, kun ratsastan kiireellä. Venyttelin kyllä Leon ja hieroin sitä vähän.

Sunnuntaina meillä oli hyvä joskin aika pitkä treeni. Tai meidän mittapuulla pitkähkö, 1,5 tuntia. Sain Leon kivaksi ja taas löytyi sitä hyvää ravia joka on ollut hiukan kadoksissa. 

Eiliselle olin suunnitellut puomeja ja pieniä hyppyjä, mutta päädyinkin jättämään hyppäämisen pois ja tehtiin pelkkää puomityöskentelyä. Hyödyllistä hommaa sekin, ja hyvin Leo nosteli jalkojaan korotetuilla puomeilla. Ensi viikolle laitan kalenteriin hyppykerran, niin saadaan taas vaihtelua elämään. 

Pimeys ja kura vaikuttavat täälläkin mielialaan, niinkuin varmaan kaikilla hevosihmisillä. Eilen totesin jälleen kerran että olen niin kiitollinen maneesista. Myönnän suoraan että ei minusta olisi ulkona ratsastamaan näillä keleillä. Aivan liian mukavuudenhaluinen. Isot tsempit teille kaikille jotka liikutatte hevosenne taivasalla! Toivottavasti pian saadaan kunnon talvikelit (vaikka mieluiten hyppäisin suoraan kevääseen).

tiistai 17. marraskuuta 2015

Paremmalla fiiliksellä

Ollaan päästy tekemään taas parit onnistuneet treenit pitkältä tuntuneen huonomman ajanjakson jälkeen. Leon mahaoireet ovat vähentyneet huomattavasti Antepsin-kuurin aikana. Liikkeeseen en oikeaan kierrokseen ole laukassa edelleenkään täysin tyytyväinen, mutta katsotaan nyt hieronta ensin ja mietitään sitten lisää. Saatiin onneksi peruutuspaikka eli hieronta ja kranio onkin jo huomenna.

Lauantaina laitoin maneesiin keskihalkaisijalle ihan tavalliset ravipuomit, en korottanut niitä tällä kertaa. Lisäksi laitoin pienen yhden laukka-askeleen sarjan, pari n. 40 cm pystyä. Verkan tein tällä kertaa hieman eri tavalla. Kävelin tietysti ensin hyvin, noin 15 minuuttia. Sitten siirryin suoraan laukkaan ja laukkasin molempiin suuntiin useamman kierroksen tekemättä muuta kuin satunnaisen pääty-ympyrän. Ravia otin vasta laukan jälkeen. Tämä tuntuikin hyvältä ratkaisulta, ravi lähti sujumaan ihan eri tavalla kuin viime aikoina. Ravipuomeilla hain raviin hyvää tahtia.

Hyppäsin laukassa minisarjaa molempiin suuntiin, pyrkimyksenä tuoda poni keskellä estettä ja laukata sujuvaa laukkaa estettä lähestyessä. Hyvin meni, mitä nyt pari lähestymistä sössin esteiden kun paikalle saapui katselija. Näköjään tuo hyppääminen on mulle edelleen niin jännää että yksin sujuu mutta heti kun joku muu on paikalla niin keskittyminen herpaantuu!

Sunnuntaina käveltiin Leon kanssa tunti, mistä taputan itseäni selkään. Minähän olen siis edelleen vankasti sitä mieltä että hevosen pitää kävellä paljon, mitä enemmän jaksaa kävelyttää sen parempi...

Eilen olin tallilla vasta aika myöhään, mutta se olikin hyvä ratkaisu. Olimme maneesissa yksin ja pystyin taas keskittymään ihan eri tavalla kuin ruuhkassa. Tein verkan taas samaan tyyliin kuin lauantaina, eli ensin kävelyä lähemmäs 20 minuuttia (josta osa ohjat kädessä kevyesti taivutellen), sitten otettiin suoraan laukkaa. Leo kulki kivasti! Oikea laukka ei ensin tuntunut hyvältä mutta sekin parani loppua kohden. Loppuraveissa yhtäkkiä havahduin että hei tää ponihan ravaa niinkuin "normaali" Leo, eli rennosti ja reippaasti ilman että ratsastaja puskee yhtään eteenpäin. Uusin mielikuvani "takapuoli on liimalla kiinni satulassa" toimii, tunnen että olen nyt vihdoin saanut reidet ja polvet rennoiksi. 

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Hyppyjä ja lainakuski

Meillä oli Leon kanssa perjantaina puomipäivä. Laitoin neljä ravipuomia korotettuna toisesta päästä, ja kasasin myös pienen ristikon siltä varalta että tekee mieli hypätä. Korkeutta esteellä oli varmaan jotain 30 cm...

Aluksi mentiin kaarevia uria kevyessä ravissa. Laukassa ratsastin eteen ympäri maneesia kevyessä istunnassa. Alkuverkan jälkeen mentiin ravipuomeja molempiin suuntiin. Aluksi askeleet eivät menneet ihan kohdilleen mutta sitten Leo alkoi tsempata ja sujui paremmin. Kiva kun puomitreenissä huomaa niin nopeasti miten ravin laatu paranee myös puomien välissä!

Hyppäsin ristikon laukassa ehkä noin viisi kertaa molempiin suuntiin. Taas mielessäni mietin että on Leo vaan niin mahtava. Sille kun näyttää esteen niin ei tarvitse muuta tehdä. Itse keskityin tuomaan ponin esteelle suoraan, katsomaan eteen ja myötäämään hypyssä. Perjantaina oli niin hyvä fiilis tuolla pikkuesteellä että oli pakko tulla alas selästä ja nostaa este pystyksi. Se hypättiin vielä molempiin suuntiin useampaan kertaan, sitten loppuravit, isot taputukset hienolle ponille ja pitkät loppukäynnit maastakäsin. Esteitä pois korjatessa nappasin mitan mukaani ja tarkistin esteen korkeuden. Kokonaiset 65 cm! Eli minun mittapuullani korkea.

Lauantaina kävin aamupäivällä juoksuttamassa Leon. Poni oli vähän väsyneen tuntuinen, vaikka liikkuikin hyvin. Tallinpitäjä sitten kertoikin että Leo oli aamulla laukannut laitumella aika villinä. Muut hevoset eivät olleet lähteneet riemuun mukaan, olivat vaan katsoneet ihmeissään ja jatkaneet syömistä...

Eilen K tuli fiilistelemään Leolla. Siitä onkin aikaa kun hän on ponin selässä ollut, joskus talvella. Oli hyvä nähdä ponin liike ratsastettuna sivustakäsin. Kintereet ovat mielestäni nyt paljon aiempaa "aktiivisemmat" ja muutenkin näytti tosi hyvältä. K myös kehui että laukka tuntui paljon paremmalta, ja olen itse samaa mieltä. Hieno Leo!


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Viikkokooste

Viime viikko oli vähän normaalia kevyempi. Leo tuntui alkuviikon jälkeen jotenkin hiukan haluttomalta, vähän kyllästyneen oloiselta. Ehkä poni oli väsynytkin rankkojen valmennusten jäljiltä, joten päätin keventää loppuviikon ohjelmaa. 

Maanantaina edellisen päivän palauttelun jäljiltä kävelytin Leon maasta. Samalla tein aika paljon käsittelyharjoituksia, niitä joita kouluttaja meille neuvoi. Leon käsittely sujuu selvästi paremmin kuin ennen koulutusta, mutta samalla on tullut muutamia tilanteita joihin kaipaan lisäneuvoja. Luulen että sovin uuden koulutuksen ensi kuun alkuun. Tiistaina tehtiin aika normaali koulutreeni. Leo toimi ihan kivasti vaikka olikin hiukan säpsyllä tuulella. 

Keskiviikkona menin korotettuja ravipuomeja. Laitoin myös pienen ristikon pystyyn ja hypättiin sitä molempiin suuntiin hetken aikaa. Leo kyllä selvästi nauttii hyppäämisestä, jos meidän 30 cm ristikkoa voi esteeksi kutsua... Alkoi laukkakin pyöriä ihan eri tavalla! Silti poni oli tosi hyvin kuulolla. Viime kerralla kun hypättiin niin tuntui ettei Leo ollut ihan täysin mulla hanskassa.

Torstaina mentiin taas koulua, mutta eteenpäinpyrkimys oli kadoksissa. Siitä treenistä ei jäänyt paljon muisteltavaa, kuin että olisi pitänyt ehkä antaa olla aiemmin eikä hinkata 1,5 tuntia. Perjantaina sitten laitoinkin Leolle vaan naruriimun päähän, ja annoin ponin juosta liinassa aika lailla vapaamuotoisesti. Kivasti rentoutui eikä vetänyt kuin yhdet pienet hullulaukat. Ne sallittakoon, joskus on hyvä vähän irrotella.

Lauantaina ratsastin askellajit rennosti läpi, ja sunnuntaina tehtiin vain pieni kävelylenkki. Tämän rennomman viikon jälkeen olikin eilen kiva tehdä kunnon koulutreeni. Leo oli jotenkin tosi helppo ja kiva ratsastaa eikä mikään tuntunut kovin vaikealta. Tai no, taipuminen vasemmassa laukassa, mutta sekin onnistui paremmin pienen työstön jälkeen. Keskityin ratsastaessa edelleen katsomaan eteen ja ylös, vaikka välillä katse taas hakeutui alas. Sisäkäden liikkuvuuteen kiinnitin myös huomiota, etten jää vetämään sisältä. Ulko-ohja pysyy nyt jotenkin paremmin kädessä. Katsotaan kuinka kauan nämä viime valmennuksien ahaa-elämykset pysyvät mielessä. Toivottavasti pysyvästi, koska nuo pienet jutut, katse ja tuntuma, ovat helpottaneet ratsastusta tosi paljon.