Näytetään tekstit, joissa on tunniste venyttely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste venyttely. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. joulukuuta 2015

Vaihtelua

Menin perjantaina ilman satulaa. Oli kevyempi päivä, joten tein paljon käyntityöskentelyä ja jonkun verran otettiin ravipätkiä. Leo oli hirmu kiva ja kuuliainen koko ajan.

Lauantaina päätin hieman ex tempore (raahattuani sisään n määrän kuraisia hevosia ja ripustettuani n määrän loimia kuivumaan) että Leo saa viikon toisen vapaan. Harvemmin tällaisia kahden vapaan viikkoja tulee, mutta nyt vaan tuntui siltä että menen mieluummin remonttipäivän jälkeen kotiin suihkuun ja ratsastusseuran pikkujouluihin valmistautumaan, kun ratsastan kiireellä. Venyttelin kyllä Leon ja hieroin sitä vähän.

Sunnuntaina meillä oli hyvä joskin aika pitkä treeni. Tai meidän mittapuulla pitkähkö, 1,5 tuntia. Sain Leon kivaksi ja taas löytyi sitä hyvää ravia joka on ollut hiukan kadoksissa. 

Eiliselle olin suunnitellut puomeja ja pieniä hyppyjä, mutta päädyinkin jättämään hyppäämisen pois ja tehtiin pelkkää puomityöskentelyä. Hyödyllistä hommaa sekin, ja hyvin Leo nosteli jalkojaan korotetuilla puomeilla. Ensi viikolle laitan kalenteriin hyppykerran, niin saadaan taas vaihtelua elämään. 

Pimeys ja kura vaikuttavat täälläkin mielialaan, niinkuin varmaan kaikilla hevosihmisillä. Eilen totesin jälleen kerran että olen niin kiitollinen maneesista. Myönnän suoraan että ei minusta olisi ulkona ratsastamaan näillä keleillä. Aivan liian mukavuudenhaluinen. Isot tsempit teille kaikille jotka liikutatte hevosenne taivasalla! Toivottavasti pian saadaan kunnon talvikelit (vaikka mieluiten hyppäisin suoraan kevääseen).

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Positiivinen sinkoilu

Eilen Leo oli alussa jotenkin tosi jäykän tuntuinen ja tuntui että sain taas koko ajan hoputtaa sitä eteen. Voi johtua siitäkin että olen itse jäykkä. Olen nyt venytellyt ahkerasti ja tuntuu että olen mennyt entistä enemmän jumiin... Positiivista Leossa oli se että sunnuntain sulkeiset olivat auttaneet. Pari kertaa poni koitti takaoven kohdalla nousta edestä mutta pieni muistutus auttoi ja sen jälkeen oven kyttäys loppui kokonaan. Edistystä!

Koitin vetristellä Leoa loivilla väistöillä ja taivutteluilla. Olen vähän huono noissa jumppajutuissa, taas yksi asia johon pitää pyytää neuvoja valmentajalta. Laukkaa en ottanut ollenkaan kun tiesin ettei siitä tule mitään kunnollista. Päätin ensin hakea raviin tahtia ja rentoutta, ja tein väliin käyntiä. 

Olin ratsastanut varmaan ainakin 45 minuuttia kun Leo sai kipinän jostain ja pinkaisi kiitolaukkapyrähdyksen maneesin päästä toiseen. Hassu Leo, se muka "lähtee lapasesta" mutta viimeistään 20 metrin jälkeen tunnen kuinka poni on taas kuulolla. Pienen ponin pientä kapinaa! Mutta hitsi vie, olisipa tehnyt tuon sinkaisun jo ratsastuksen alussa. Leo nimittäin lämpeni sen verran että alkoi homma taas toimia. Huomattavasti mukavampi ratsastaa ponia jolla on moottori käynnissä, vaikka sitten kävisi hiukan ylikierroksillakin. 

Lopputreeni sujui siis ihan hyvin. Laukassa annoin aika paljon Leon vaan mennä reippaalla tahdilla eteen. Ihan parasta muotoa ei eilen löytynyt, eikä kunnon peräänantoa, mutta tänään jatketaan. Nyt vaan mietin miten saan Leolle tuon sinkoilun jälkeisen moodin päälle jo alkuverkassa ;) Tänään ajattelin ottaa työn alle siirtymiset niin askellajeissa kuin askellajien sisälläkin.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Perjantain valmennus

Alkuun kiitokset kaikille vastalaukkavinkkejä antaneille. Kiva että niin moni jaksoi auttaa ja kommentoida! Vastalaukkaa harjoiteltiinkin viikonloppuna, siitä lisää kun kirjoitan erikseen lauantain valmennuksesta.

Perjantaina kun aloin verkkaamaan ensimmäinen ajatus oli "Voi ei!". Leo tuntui aika tahmealta ja ajattelin että voi miksi sen pitää juuri tänään olla tällainen kun on tärkeä valmennus... Valmentaja kysyi miten on mennyt ja sanoin että vaikka nyt ei siltä näytä, niin Leo on ollut tosi hyvä ja liikkunut hyvin eteen.

Onneksi Leo rakastaa valmennuksia ja kun poni kuulee valmentajan äänen niin tuntuu että se ryhdistäytyy jo siitä. Ei mennyt kun viitisen minuuttia niin saatiin jo hyvää ravia irti. 

Hiukan oli kuitenkin ongelmia saada Leo niskasta pehmeäksi. Vähän jäkitti vastaan, ja sain jonkun aikaa työskennellä ennenkuin poni antoi niskasta kunnolla periksi. Laukan kanssa olen viime aikoina tuskaillut aika paljon ja ei se nytkään lähtenyt heti pyörimään kunnolla. Vika kuitenkin löytyi nopeasti, satulan päältä mistä muualtakaan. Jouduin nostelemaan laukassa polvia kattoa kohti (ei muuten ole mitään kovin kevyttä eikä helppoa hommaa...) ja johan alkoi laukka muuttumaan. Eli ongelma on lonkissani, jotka ovat niin kireät että tietämättäni jarrutan laukkaa. Nyt on pakko aloittaa jokapäiväiset venyttelyt. 

Loppuun tehtiin vielä muutamat raviväistöt ja jäätiin hyvillä mielin odottamaan seuraavan päivän valmennusta.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesäkoulua

Ilmat ovat juuri nyt täydelliset ratsastamiseen. Saa nauttia auringosta mutta ei ole vielä liian kuuma. Tosin hiekkakenttä pölyää jonkun verran kun sadetta ei ole saatu. Eilen kun menin tallille kenttä oli juuri lanattu, oli hauskaa ratsastaa kun pinta oli sileä ja näki niin selkeästi mistä olimme kulkeneet. Helpottaa esim. pyöreän voltin tekoa :)

Sain tehtyä eilen aika kivan koulutreenin. Tosin edelleen huomaan tarrautuvani sisäohjaan ihan liikaa! Istunta laukassa sen sijaan on vähän parantunut. Teimme ihan perus-laukkatreeniä sekä avoja ja väistöjä käynnissä ja ravissa. Olen yrittänyt viime aikoina taivutella ponia mahdollisimman paljon ja saada sen taipuisaksi ja pehmeäksi. Ilmeisesti tästä on ollut apua koska ponilla viime hieronnassa olleet pienet jumit ovat aika hyvin auenneet. Olen myös aktivoitunut venyttelyn suhteen ja venyttelen ponin jalat ja kyljet 2-3 kertaa viikossa. 

Treenin jälkeen Goldy sai syödä vihreää reilun vartin verran eli sen ajan kuin kylmäyspatjat olivat jaloissa. Seurasin ponin syömistä vierestä, ja on se jotenkin ihan hullua. Goldy ahmii valtavalla kiireellä, ei pysähdy missään vaiheessa pureskelemaan vaan syö koko ajan pureskelun lomassa lisää, lisää, lisää... Tuon hotkinnan jälkeen poni saikin taas loppupäiväksi siirtyä hiekkatarhaan.

Kuvitus viime kesältä, täytyy muistaa taas ottaa uusia kuvia joku päivä...

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kisakuvia

En saanut edellisten kuvien videota ladattua tänne, mutta sain ystävältäni N:lta hänen poikaystävänsä kisoista ottamat kuvat. Hienoja otoksia! Ihanaa luksusta saada kuvia itsestään ratsastamassa, ja vielä taitavan kuvaajan ottamana. Tuli sinänsä hyvään saumaan nämä kuvat, bongasin nimittäin muutaman jutun jotka koitan pitää torstain kisoissa mielessä (nimim. jalat koko ajan 20 cm liian takana...)

Eilen valmentaja huomasi heti verkassa että Goldyn oikea lava on vähän jumissa. Teimme siis paljon jumppaa, ja samalla päätin että nyt venyttelen ponin tunnollisesti joka toinen päivä. Tähän asti venyttely on ollut vähän turhan satunnaista.

Ratsastin helppo B-radan ja valmentaja etsi ratsastuksestani haastekohdat. Sain hyviä vinkkejä ongelmalliseksi kokemiini osuuksiin, ja koitan myös pitää saamani neuvot mielessä ja toteuttaa ne ratsastuksessani huomisissa kisoissa. Sen lisäksi että keskityn teihin ja siirtymisiin, kaikkia askellajeja pitää muistaa ratsastaa hyvin myös tehtävän sisällä. Laukka on valmisteltava ajoissa. Alkutervehdyksessä minun on pidettävä oikean ohjan ulkotuki ettei käy niinkuin minulla kisoissa aina tuppaa käymään; tulen tervehdykseen vinosti vasemmalle. 

Valmennuksen jälkeen olin ihan hyvillä mielin. Lähden huomisiin kisoihin hakemaan kahta hyvää rataa, joissa toivottavasti pystyn ratsastamaan omalla tasollani ilman alisuorittamista. Tuomarina on "ihan oikea" koulutuomari joka on kuulemma tuomioissaan ankara mutta oikeudenmukainen. Sopii minulle, haluan rehellisen palautteen (vaikka se sitten vähän kirpaisisikin ;) 

Kuvat Ville Erkkilä (ei saa kopioida ilman lupaa)