torstai 31. tammikuuta 2013

Kvartaali täynnä

On taas kuukausiraportin aika. Tai oikeastaan nyt voidaan puhua jo neljännesvuosiraportista!

Alamme olla Fannyn kanssa jo aika tuttuja. Minulla on käsissäni kiltti ja kuuliainen poni, jonka kanssa ei tarvitse ratsastajan jännittää turhia. Mitään sataprosenttista luottamusta välillämme ei vielä ole, mutta yhteistyö pelaa hyvin ja paranee koko ajan.

Fannyn kunto jatkaa luonnollisesti nousuaan, mutta edelleen kaipaisin lisää voimaa takapäähän. Voiman ja lihasten puutteen huomaa varsinkin niinä päivinä kun ponia vähän laiskottaa tai väsyttää ja eteenpäinpyrkimys on hieman hukassa. 

Hankitreeniä emme päässeet tekemään kuin pari viikkoa, nyt lunta on aika vähän. Maastoilua pyrin lisäämään kun päivät pikku hiljaa pitenevät ja metsässä näkee kulkea. Meillä on aika kiva monipuolinen maastolenkki jossa on jopa hieman korkeusvaihteluita. Aion myös aktivoitua puomitreenien suhteen.

Taipumisessa tapahtuu koko ajan edistymistä, vaikka poni vähän jäykkäniska onkin. Suu, joka on ollut vähän Fannylla ongelmallinen, toimii jo hyvin. Poni on alkanut herkistyä avuille. Puolipidätteet ja pidätteet menevät paremmin läpi ja siirtymiset ovat pehmeämpiä ja sujuvampia. Ravia pystyy pikkuhiljaa jo vähän säätelemään.

Tämän ensimmäisen kolmen kuukauden treenin päätteeksi Fanny jää hetkeksi lomalle. Seuraavat kolme kuukautta jatketaan perusasioiden parissa, toivon mukaan saadaan ponille lihasta ja voimaa ja aletaan pikkuhiljaa vähän kokoamaan. Jos kaikki menee hyvin, on tarkoitus alkaa näyttää ponille maailmaa eli käydä kevään mittaan muutamissa harjoituskisoissa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Vianetsintää

Ongelmani vasemman kierroksen kanssa ja oikeaoppisten laukannostojen vaikeudet ovat mietityttäneet viime päivinä. Kuin tilauksesta tallikaverini pyysi minua eilen kiireapulaiseksi liikuttamaan hevostaan. Sain siis tilaisuuden kokeilla ovatko vaikeat asiat helpompia toisen hevosen kanssa.

Mitäs luulette? Eivät olleet. Jostain syystä tarraan vasemmassa kierroksessa sisäohjaan, ja vieras hevonen toimi tästä syystä ihan samoin kuin Fannykin. Laukannostot olivat myös hieman hankalia. Olen oppinut aikanaan nostamaan laukan 80-luvun "ulkojalka reilusti taakse"-tyylillä enkä tunnu millään oppivan kunnolla laukan nostamista painoavuilla vaikka olen asian kanssa jo kolmisen vuotta tahinut.

Valmentajan sunnuntainen käynti Fannyn selässä todisti, että poni kyllä osaa nostaa laukan painoavuilla. Eli nyt tämä on vain minusta kiinni. Aion ottaa laukannostot kevään teemaksi ja viimeistään huhtikuussa laukat nousevat oikeaoppisesti kuin vettä vain, piste.

Fannyn kanssa kävin eilen pikaisesti maastossa muutaman kaverin kanssa. Hepat olivat jostain syystä kaikki aika pörheinä, mutta silti Fanny meni tosi nätisti. Tänään menen kevyen treenin maneesissa ja pidän itselleni vasen sisäohja-sulkeiset ;)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viikonlopun hevostelut

Fanny oli alkuviikosta taas vähän tahmea, joten päätin pitää muutaman päivän maneesitauon. Perjantaina ratsastin kengityksen jälkeen ulkokentällä pienen taivuttelutreenin jonka jälkeen päästin tamman maneesiin hetkeksi irti.

Lauantaina oli aamupäivällä mukava ilma, tuuli ja lumipyry alkoivat onneksi vasta kun olin jo takaisin kotona. Olin päättänyt mennä Fannyn kanssa ekaa kertaa yksin ns. pitkälle maastolenkille. Reissu alkoi jännittyneissä merkeissä; tallinpitäjän mies tyhjensi lantalaa pikkutraktorilla ja Fanny oli tästä aivan tohkeissaan! Poni pyöri ympärilläni pää pystyssä ja häntä tötteröllä. Kävimme moikkaamassa kuskia traktorin ovella ja jatkoimme rauhallisemmissa merkeissä selkäännousujakkaran luo.

Reitin alkupuolella pellon reunassa seisoskeli kolme metsästäjää koiransa kanssa. Fannya jännitti tämäkin seurue jonkin verran, mutta pääsimme kunnialla ohi ja kiltit sedät lupasivat olla ampumatta meitä ;)

Fanny säpsyili muutaman kerran mutta alkoi rentoutua pikkuhiljaa. Raviakin saatiin otettua muutama kilometri, mutta laukan aion ottaa mukaan maastoiluun aluksi kaverin kanssa, niin on joku tuki ja turva (ratsastajalle...)

Tänään meillä oli viimeinen kouluvalmennus ennen lomaa. Fanny oli tosi reippaalla tuulella ja kyttäili kovasti maneesin takaovea. Olin silti tosi tyytyväinen että kadoksissa ollut energia löytyi taas. Alkuverkassa vedimme aika reipasta kylkimyyry-laukkaa oven ohi, mutta kun valmentaja saapui ja alettiin hommiin Fanny unohti koko oven.

Valmennuksessa keskityimme taipumiseen ja pyrimme saamaan Fannya niskasta pehmeämmäksi ja myötäämään. Pääosin menimme kolmikaarista kiemurauraa käynnissä ja ravissa. Poni oli mielestäni hyvä tänään ja itselläni sujui paremmin kuin viime kerralla. Yhtä asiaa lukuunottamatta...

Olen niin blogissa kuin oikeassa elämässäkin hokenut kuinka vasen kierros on sekä minulle että Fannylle vaikea. Poni asettuu ulos enkä saa sitä ulko-ohjan tuelle. No, tänään valmentaja kävi ekaa kertaa Fannyn selässä ja totesi kahden minuutin jälkeen ettei hänen mielestään ole mikään ongelma saada ponia ulko-ohjan tuelle. Peiliin saa katsoa taas... Fanny asettuu ulos koska minä roikun vasempaan kierrokseen sisäohjassa ja ratsastan tätä kautta ponin sisäohjan tuelle ulko-ohjan sijaan. 

Poni sai valkulta kehuja ja erityisesti hyvää kommenttia hienosta asenteestaan: tekee tai ainakin yrittää tehdä mitä pyydetään, ja kiitoksen saadessaan yrittää vielä lisää. Hieno Fanny! Oli kyllä kiva nähdä taas poni toisen ratsastamana. Tykkään niin Fannyn ryhdikkyydestä ja liikkeistä.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Koiramaisuuksia

Fannysta ei aina tahdo tietää onko se kokonaan poni vai puoliksi koira... Tamma rakastaa asioiden tutkimista turvallaan. Se jaksaa nuuskuttaa ihmisiä, loimia, maata ja kaikkea muuta mahdollista minuuttikaupalla. Niistä oikeista koiristakin Fanny on tosi kiinnostunut ja haluaa tunkea turpansa niiden turkkiin. Ihmisiä Fanny lähestyy myös yleensä turpa edellä, ja mielellään puhaltaa lämmintä ilmaa ihmisten kasvoille.

Edellisiltana en malttanut lähteä tallilta kotiin heti ratsastuksen jälkeen, vaan rapsuttelin Fannya karsinassa pitkän tovin. Poni nautti huomionosoituksista. Sen silmät painuvat puoliumpeen ja turpa laskeutui alas. Kun kyllästyin rapsutteluun ja laskeuduin kyykkyyn karsinan oven viereen, poni laski turpansa päässäni olevan pipon tupsua vasten ja alkoi torkkua <3



tiistai 22. tammikuuta 2013

Lumisateessa

Tapaninpäivänä otettuja hankikuvia on yli 70, joten julkaisen niitä pikkuhiljaa. Tässä kuvia alkuverkasta kentältä. Lumisade oli aluksi aika sakea mutta lakkasi onneksi pian. Istuntakriisin keskellä en löydä omasta ratsastuksestani juuri nyt paljon hyvää sanottavaa, mutta poni on ihan huippusöpö :)








Kuvat Nina Rintanen, ethän kopioi

maanantai 21. tammikuuta 2013

Voihan vinous

Lauantaina tuli ratsastettua oikein urakalla. Hiukan liian aikaisin aloitettu alkuverkka, valmentajan myöhästyminen ja tunnin venyminen normaalimitastaan johti siihen että ratsastin yli kaksi tuntia. Paljon mahtui tekemistä ja ajatuksia tuohon parituntiseen!

Keskityimme tunnilla siirtymisiin. Ensin tehtiin pysähdys-käynti-siirtymisiä. Hetken harjoittelun jälkeen ne sujuivat aika kivasti. Auttoi paljon kun tein siirtymisen puolipidäte-vatsalihas-yhdistelmällä ja pyrin eroon staattisesta ohjista vetämisestä.

Seuraavaksi käynti-ravi-siirtymisten pariin. Oikeaan sujui, vasempaan ei alussa niin hyvin mutta kyllä nekin ihan ok meni. Omalle istunnalle vaan pitäisi saada tehtyä jotain. Kyynärkulma pysyy nyt paremmin kun olen keskittynyt siihen oikein ajatuksella, mutta edelleen olen turhan jäykkä. En saa tarpeeksi joustoa aikaan vaan tömähtelen harjoitusravissa satulaan.

Ravi-laukka-siirtymiset olivat ensin hohhoijaa-osastoa, eli laukat nousivat puoli kierrosta myöhässä kun poni päätti hetken mietinnän jälkeen reagoida (heikkoihin) nostoyrityksiini. Vähän lisää ryhtiä ja tarmoa ratsastajaan ja nostot alkoivat mennä paremmin. Olen keksinyt uuden virheen nostoihini, nyt sisäjalan varpaat sojottavat ympyrän keskustaan....

Vasempaan kierrokseen siirryttäessä epätoivo nosti päätään. Olen itse vino niin että vasempaan kierrokseen luulen istuvani suorassa mutta todellisuudessa kierryn ulospäin. Fannylle vasen kierros on vaikeampi, joten ruokimme toistemme huonompaa suuntaa... 

Emme ole oikein löytäneet valmentajan kanssa kunnollisia konsteja vinouteni korjaamiseen. Toivon mukaan maneesiin tulee pian peilit niin ehkä sitä kautta saan istuntaani korjattua. Olen myös harkinnut ottavani muutaman tunnin valmentajalta jonka tiedän istuntaan keskittyväksi, ja jolta yksi tallikaveri oli saanut apua. Olen omaan valmentajaani tyytyväinen, mutta tätä ongelmaa on ratkottu niin kauan että jonkun toisen näkökulma voisi auttaa. Tiedän kyllä mitä teen väärin, mutta en osaa korjata sitä.

Teimme lopussa vasempaan kierrokseen ravisulkuja, ja ne menivät ihmeen hyvin. Ilmeisesti Fanny on mennyt niitä ennenkin. Eli valmennus loppui noista vinous-jutuista huolimatta ihan positiivisiin fiiliksiin.

Eilen olimme tallikaverin kanssa yli 1,5 h maastolenkillä. Oli ihanaa! Alla lenkkikaverin ottama kännykkäkuva, en muuten oikeasti istu sentään ihan noin vinossa vaan kuva on räpsäisty vinoon...

 

perjantai 18. tammikuuta 2013

Ratsastajan treeni

Muutama viikko sitten jossain seuraamassani blogissa kirjoitettiin ratsastajan treenistä, mutta en nyt millään muista missä. No, joka tapauksessa sain inspriraation kirjoittaa omista treeneistäni.

Poniratsastajana on tärkeää pitää oma paino ja etenkin takapuolen koko kurissa, jotta mahtuu 16" satulaan kunnolla. Vuoden 2012 alussa aloitin elämänmuutosprojektin, jonka mtä tiputin pikkuhiljaa ylimääräisen painon pois, noin 6-7 kiloa. Painoni on pysynyt näissä lukemissa jo reilu puoli vuotta, joten painonpudotusta en joudu enää miettimään vaan keskityn treeneissä lihas- ja kestävyyskunnon kehittämiseen.

Ratsastan 4-6 kertaa viikossa. Osa kerroista on raskaampia, osa melko kevyitä. Monesti kävelen alku- ja/tai loppukäynnit hevosen rinnalla maastakäsin saadakseni myös itseni vertymään. Koitan muistaa venytellä ennen selkäännousua jalat pikaisesti (mutta tosi usein tämä unohtuu...). Olen huomannut että venyttelystä on välitöntä hyötyä esim. istunnan kannalta.

Pyrin käymään lenkillä pari kertaa viikossa. Enimmäkseen juoksen matolla, ulkona käyn lähinnä reippailla kävelylenkeillä. Lihaskuntotreeniä pyrin tekemään vapailla painoilla 2 kertaa viikossa, eikä se kolmaskaan kerta pahaa tekisi. Kevään suunnitelmana on keskittyä heikkoihin lenkkeihin, eli lihaskuntoon ja venyttelyyn. Tavoitteena on pitää aerobinen kunto hyvänä, saada lisää voimaa ja lihasta etenkin alakroppaan, ja lisätä liikkuvuutta.

Tilastoja rakastavana ihmisenä pidän kirjaa treeneistäni. Viime vuoden treenipäiväkirja (joka sisältää ratsastuksen+muut treenit) kertoo että keskimäärin liikuin 8 kertaa viikossa, 7,5 tuntia. Tänä vuonna on tavoitteena vähintään sama määrä. Alkuviikolla kävin ostamassa iPhone-yhteensopivan Sports Tracker-sykevyön, saa vielä tarkempaa dataa sykkeineen kaikkineen.
 

torstai 17. tammikuuta 2013

Talvikuvia

Pikainen hehkutus; poni oli eilen tosi kiva! Ei ehkä ihan pirteimmillään, mutta taipui kivasti ja oli pehmeämpi suusta kuin tavallisesti. Laukat nousi hienosti ja ainakin oikeaan eli parempaan suuntaan laukka oli jopa hallittua.

Tässä lisää peltokuvia tapaninpäivältä. Kuvat on ottanut hovikuvaajamme Nina Rintanen (ethän kopioi kuvia ilman lupaa).




tiistai 15. tammikuuta 2013

Ristiriitaista

Eilinen ratsastus jätti jälkeensä hämmentyneen olon. Toisaalta olin tyytyväinen siihen että sain lopulta tehtyä ihan onnistuneesti ne tehtävät joita olin alunperin suunnitellut, mutta toisaalta treeni ei mennyt yhtään niinkuin olisin halunnut.

Fanny oli valtavan tahmea heti alusta alkaen! Erikoinen tunne kun on kaksi edellistä päivää ratsastanut eteenpäinpyrkivällä jopa hieman ylireippaalla ponilla, ja yhtäkkiä vaihtaa lentohiekkaan juuttuneeseen etanaan. Plussana kyllä se että reippauden mukana oli kadonnut myös kulmien kyttäys.

Maneesissa taisi olla yhteensä 6 ratsukkoa. Jossain vaiheessa mietin että kun oikein muistelen niin Fannyn muutkin tahmeat hetket ovat osuneet päiviin jolloin porukkaa hyörii ympärillä vähän liiankin paljon. Meneeköhän kaikki liike-energia muiden seuraamiseen ja välttelyyn? Ruuhkatilanteissa koitan kyllä olla tarkkana etten ohita koskaan liian läheltä, mutta aina se ei onnistu. Fanny reagoi toisten hevosten liialliseen läheisyyteen vetämällä korvat tiukkaan luimuun ja hidastamalla tahtia ennestään.

Olin eilen, kuten ennenkin, vähän neuvoton tuon tahmeuden kanssa. Tuntuu ettei auta puolipidätteet, pohjeapu eikä raippa. Varmaankin tunnin verran tarvottuamme muut alkoivat lopetella ratsastusta ja maneesiin jäi lisäksemme yksi ratsukko. Aloin laukkaamaan, ja muutaman jäykähkön kierroksen jälkeen alkoi homma sujua ja poni kulkea! Eli ensi kerralla vaan mahdollisimman pian laukkaa niin sitä kautta näyttäisi vähän tulevan liikettä kavioon.

Teimme hyvät laukkatreenit ja sain molemmat laukat nousemaan ensimmäistä kertaa käynnistä. Tänään Fanny saa vapaapäivän ja käymme vain pienellä kävelylenkillä. Huomista varten virittelen taas keskittymistäni paremmin kohdalleen että saan hommat sujumaan heti alusta asti enkä tunnin raipannaputtelun jälkeen (josta ei ole muuta tulosta kuin paha mieli ratsastajalla).   

ps. Ihanan bannerikuvan on ottanut Nina Rintanen (ethän kopioi!). Lisää kuvia tulossa lähipäivinä. 

maanantai 14. tammikuuta 2013

Viikonloppu

Pimeiden arki-iltojen jälkeen sitä kaipaa päivänvaloa, joten lauantaina suuntasimme Fannyn kanssa ulos. Melko nopeasti sai todeta ettei näillä keleillä paljon muuta tehdä kuin kävellä. Meillä on lunta enää tosi vähän, ja pohjat ovat kovia/liukkaita.

Pitkien kävelyjen jälkeen suuntasimme siis jälleen kerran maneesiin. Fanny oli aika pirtsakalla tuulella, korvat pystyssä poni kuunteli ulkoa tulevia ääniä ja teki jotain omia sinkoilujaan. Laitoin muutaman korotetun puomin maneesiin toiseen päätyyn, ja sekös ponia kauhistutti! Puomeja täytyi ensin lähestyä koko kroppa jännitettynä, ja ohittaa ne kaukaa sivuliirtotyylillä. Hassu otus. Puomien ylitys meni sinänsä ok.

Eilinen kouluvalmennus ei alkanut kovin hyvin. En saanut verkassa Fannya millään keskittymään ja yhtäkkiä poni keksi alkaa taas kyttäämään yhtä maneesin kulmaa... Tässä vaiheessa ainoa ajatus oli "Ei taas!". Mutta ei auttanut muu kuin vain ratsastaa. Olen huomannut että Fannyn kanssa auttaa noissa kyttäämisissä vain se, ettei ole huomaavinaankaan ponin jännittyneisyyttä, sivuliirtoja ja loikkia. Esim. pelottavaan kulmaan pyörimään jääminen ei auta tippaakaan vaan poni jännittyy entisestään.

Teimme aluksi käyntipohkeenväistöä pitkällä sivulla, kulmassa olevasta kirjaimesta keskelle ja keskeltä takaisin toiseen suuntaan. Tähän lisättiin käynti-ravisiirtymät, eli pohkeenväistön jälkeen raviin, päätyyn ravivoltti, pitkän sivun alussa taas käyntiin ja pohkeenväistö.

Seuraavaksi pohkeenväistöstä nostettiin laukka, laukattiin pääty-ympyrä ja lävistäjä ja siirryttiin lävistäjän lopussa käyntiin. No... Ensin ei laukat nousseet ja sitten rikottiin raville lävistäjän puolessa välissä... Vähän kun harjoiteltiin niin homma alkoi sujumaan paremmin ja sain tästä hyvän laukkaharjoituksen kotitreeneihin. Tämän viikon tavoitteena onkin parantaa laukannostoja.   

Valmennuksesta jäi taas hyvä fiilis. Sain pohkeenväistöjä parannettua kun ymmärsin (valmentajan vinkistä) korjata istuntaani niin että paino asettui oikein. Sitkeät puolipidäte-myötäys-harjoitukset ovat tuottaneet myös hiukan tulosta. Vieläkin minun pitäisi olla paljon nopeampi reaktioissani, jään helposti turruttamaan hevosta avuilla. Valmentaja oli meihin ihan tyytyväinen ja kehui Fannyn parantunutta lihaskuntoa.