Tapahtuu, ja sattuu

Tiistain talli-ilta sai kurjan käänteen. Taluttaessa yllättäen kahdelle jalalle ponkaisseen ponin kavio ei ollut omalla reaktionopeudellani väistettävissä ja kunnon osuma tuli. Ehdin jo miettiä että tähänkö kaikki loppuu kun veri virtasi pitkin kasvoja (pään vammoista kun tunnetusti tulee verta ihan kunnolla, niin tästäkin). Päivystyksessä onneksi todettiin ettei kuvissa näy sisäisiä vaurioita, ja ulkoisetkin vammat rajoittuivat kahteen tikkiin ja muutamaan mustelmaan. Vähällä pääsin, edes päätä ei ole särkenyt.

Olen käynyt tapahtuneen läpi monta kertaa mutten ole keksinyt mitään mikä olisi voinut muuttaa tilanteen kulkua. Ei auttanut vaikka olin tilanteessa täysin hereillä ja huomio oli sataprosenttisesti hevosessa. Ei ollut kännykkää kädessä, paikalla ei ollut muita ihmisiä tai hevosia huomiota jakamassa... En vaan ehtinyt reagoida mitenkään Leon tehdessä normaalin säikkyloikkansa ja ponkaistessa sen lopussa pystyyn. Ainoa asia joka oli pielessä oli se ettei minulla ollut kypärää. Tähän asti olen maastakäsin käyttänyt kypärää vain irtojuoksuttaessa ja irtohypyttäessä. Kuplamuoviinhan ei tosin voi kääriä sen paremmin ihmisiä kuin hevosiakaan ja vahinkoja sattuu, mutta eilen oli maastakäsinkin kypärä päässä, ja tulee olemaan jatkossakin. En usko että minulla on toista kertaa näin hyvä tuuri.

Pään lisäksi luottamus sai kovan kolauksen. Harmittaa. Olen tehnyt maastakäsin tosi paljon töitä Leon kanssa ja on tuntunut että ollaan edistytty paljon, ja nyt sitten tämä. Mutta ei auta kuin jatkaa harjoituksia. Eilen huomasin että kypärästä huolimatta jännitti taluttaa Leo "onnettomuuspaikan" ohi maneesiin kun ajattelin että mitä jos se taas loikkaa ja osuu. Siirsin kuitenkin moiset ajatukset sivuun ja ihan hyvin pärjättiin. Juoksuttaessa Leo oli kyllä aika kuriton ja samalla lailla uhmakkaan oloinen kun se oli kesällä sairasloman loppupuolella. Syitä voi vain arvailla; viilentyneet syyskelit, mahaongelmat? Tänään katsotaan miten ohjasajo sujuu ja huomenna menen takaisin selkään jos vointi ei huonone.

Treeni jatkuu

Eilen oli onneksi taas valmennus, nyt oman kotivalmentajan. Taidan mennä ensi viikollakin. Tuntuu että kaksi viikkoa on liian pitkä väli valmennuksissa. Viikko on juuri sopiva, ehtii treenaamaan tarpeeksi välissä.

Leo liikkui alusta asti suht hyvin mutta silti valmentaja tuli juoksutusraipan kanssa avittamaan takaosaa. Raipalla ei (ainakaan mielestäni, en nyt ehtinyt joka sekunti seuraamaan...) koskettu vaan se ainoastaan seurasi takaosaa tuoden hiukan lisää vauhtia, jonka taas pyrin jalostamaan puolipidätteillä tahdikkaaksi raviksi. Muodon kanssa oli taas haasteita aluksi mutta ilahduttavan nopeasti hyvä tahti, muoto ja peräänanto löytyi. 

Tehtiin tehtävät ensin vasempaan kierrokseen ja sitten oikeaan. Vasempaan onnistuttiin hyvin. Ensin ravipohkeenväistöjä, sitten tehtävää jossa tehtiin ravissa pitkän sivun alkuun voltti, jatkettiin avossa, nostettiin pitkän sivun viimeisen kirjaimen kohdalla laukka, tehtiin laukkavoltti ja viimeiseksi vastalaukkakaarre pitkältä sivulta keskihalkaisijalle ja takaisin. Sitten siirtyminen raviin ja alusta. 

Avot meni molempiin suuntiin hyvin, kunhan muistin etten jää sisäohjaan kiinni. Avot on Leolle tosi helppoja. Laukannostoissa en ollut itseeni tyytyväinen, niihin täytyy nyt panostaa. Valmistelen nostot luvattoman huonosti ja se näkyy. Vastalaukassa sain olla tarkkana oman painoni kanssa.

Vasen laukka oli tosi hyvää, mutta oikeaan ei mennyt niin hyvin. En saanut Leoa oikeaan kierrokseen rehellisesti asetettua ja tämä näkyi etenkin laukassa. Kaula taipui mutta niska ei, ja vasen lapa pyrki ulos. Sain kotitehtäväksi tehdä etenkin oikeaan kierrokseen paljon vasta-asetusta (onkohan tämä oikea termi?) eli asettaa ponia ensin ulos jotta saan sen sitten asettumaan sisään.

Tosi hyvä treeni taas, mutta aika raskas. Tänään palautellaan ja huomenna jatketaan taas harjoituksia. Olen tyytyväinen siihen että hyvä muoto alkaa löytyä hiukan helpommin. Vieläkin haluaisin niskaa hiukan alemmas, ja niin myös valmentaja. Omassa ratsastuksessani on parantunut käsien asento ja tuntuma, mutta pohkeet seikkailevat välillä missä sattuu. Seuraavan kerran ratsastaessa haluan muistaa kiittää ponia enemmän. Tuntuu että etenkin valmennuksissa keskityn niin paljon että unohtuu kiittää ponia kun se yrittää ihan yhtä paljon kuin minäkin. Eilenkään en tainnut kuin pari kertaa taputtaa, ja pari kertaa kiittää äänellä. Aina löytyy parannuskohteita...

Valmennus

Hieman harmillisesti pääsimme tällä kertaa Kikon valmennukseen vain toisena päivänä. Poikkeusjärjestelyjen takia lauantaina olisi pitänyt kuljettaa poni toisella tallille, ja vetoauton puutteessa tämä ei onnistunut. Onneksi ensi kerralla pääsemme taas molempina päivinä valmentautumaan omalla tallilla. 

Leo oli verkassa ihan ok. Hiukan hidas pohkeelle muttei kovin pahasti. Valmennuksen alussa en saanut Leoa kulkemaan oikeinpäin vaan se tarjosi päätään ja kaulaansa syliini, niska jännittyneenä ja ylhäällä. Kootussa Ravissa-blogin Noora on kirjoittanut viime aikoina paljon samantyyppisestä "muoto-ongelmasta" ja kuvaillut hyvin millaista muotoa hänen hevosensa helposti tarjoaa. Täytyykin käydä lukemassa uusiksi Nooran juttuja ja neuvoja.

Valmennuksen alku meni peräänannon hakemisessa. Sain nyt pidettyä tuntuman suht hyvin ja ulko-ohja ei antanut periksi niinkuin mulla on usein tapana. Pyrin ratsastamaan Leoa takaa eteen etten sorru ohjilla venkslaukseen ponin ollessa pohkeen takana. Sain jälleen kerran muistutuksen siitä kuinka AINA pitää saada reaktio. Ei sitä jatkuvaa pohkeella tai raipalla naputusta, vaan pyyntö - reaktio, ja jos reaktiota ei tule niin heti uusi pyyntö. Ja kun poni tekee oikein se jätetään rauhaan. No, puolen tunnin tehotreeni teki kyllä taas ihmeitä. Lopussa jopa laukka uraa pitkin sujui hyvässä peräänannossa. 

Toiveena oli että ensi kerralla tätä muoto-ongelmaa ei olisi vaan päästäisiin heti työskentelemään kunnolla. Laukannostot pitää ensi kerraksi harjoitella napakammiksi. Edelleen Leo on välillä pohkeen takana ja pitää saada sieltä pois. Minun vaan täytyy tehdä enemmän töitä ja "ratsastaa sen sijaan että keskityt nätin näköiseen istuntaan" ;)

Lauantaina jatkoin sitten itsenäisesti samalla linjalla, eli niska pehmeäksi ja alemmas, ja syvempi rennompi muoto. Kyllä se sieltä tuli, nyt jo nopeammin kuin perjantaina. Lauantain alkuverkassa mentiin myös ravipuomeja ja hiukan kutkuttaisi kokeilla joku päivä hyppäämistä 5 kuukauden tauon jälkeen... 

Eilen aamupäivällä kävin ohjasajamassa kaverini suokin. Kun olimme treenanneet tällä rauhallisemmalla ja helpommalla hevosella toinen kaveri koitti ohjasajoa omalla aika reaktiivisella ja takapäästään hieman aralla piensuokilla. Hiukan haastavan alun jälkeen tämä pikkuruuna teki myös tosi hienoa työtä! Tulevaisuudessa se tulee varmaan liikkumaan ohjasajossa upeasti. Nyt jo tuli pieniä välähdyksiä siitä mitä tuleman pitää kun hevonen kokosi pieniksi hetkiksi. Kaveritkin innostuivat ohjasajosta ihan täysillä! Jouduttiin pakolla lopettamaan etteivät hevoset väsy, itse olisimme jatkaneet varmaan tuntikausia jos hevosia olisi ollut enemmän...

© Nina Rintanen, kuvien kopiointi kielletty! 

Selkä tsekattu

Toinen saappaani otti ja hajosi viime viikolla. Taas meni vetskari. Aloin jo miettiä kannattaako vetoketjua vaihtaa koska saappaat alkavat olla aika kulahtaneet. Mutta en kyllä ehdi saada uusia saappaita ennen perjantain valmennusta joten suutarille siis. Saappaiden puutteessa ratsastin tiistaina lenkkareilla. Aika oudon tuntuista kyllä, eikä kovin turvallista. En oikein "osaa" enää ratsastaa muilla kuin ratsastussaappailla kun olen niin tottunut niihin. Ratsastuskengät ja jodhpurit olen hylännyt kokonaan, kaipaan saappaan tuomaa tukea.

Leo kulki tiistaina alkuun pää pystyssä ja askel oli aika lyhyttä. Pysyin rentona ja rauhallisena (henkinen psyykkaukseni on auttanut...) ja keskityin rauhoittamaan tahdin ja houkuttelemaan ponin pyöreäksi. Hetken päästä meni jo paljon paremmin. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä, ei tarvinnut juurikaan käskeä eteen. Laukassa oli ajoittain ehkä vähän liikaakin energiaa. Taisi tuo loppuviikon lainakuski-liikutus olla aika kevyttä niin energiaa on vähän kertynyt.

Ratsastuksen jälkeen oli hieronnan vuoro. Vähän jännitti mikä on tuomio. Leo on pari viikkoa ollut vähän "erilainen", ja olen miettinyt olisiko sen selkä kipeä kun satula on tällä hetkellä hiukan liian leveä. En kuitenkaan ole löytänyt painelulla kipeää kohtaa. No, hierojan mukaan selkä olikin aika hyvässä kunnossa. Edelleen sään takana oli vähän jumia, mutta paljon vähemmän kuin viimeksi. Oikea lavassa oli myös hiukan sanomista. Jumit saatiin hyvin auki ja Leo rentoutui hieronnassa ihan eri tavalla kuin edellisillä kerroilla. Kranio-käsittelystä Leo selvästi nautti, alahuuli lurpallaan. 

Veikkaan että Leolla saattaa olla taas hiukan mahavaivaa. Kesällä tuumailin että aiemmat mahaoireet olisivat ehkä voineet johtua paiseesta, mutta nyt on taas samantyyppistä oireilua kuin keväällä (joskin paljon lievempää). Ehkä kovempi treeni ja vaatimustason nousu vaikuttavat. Annan Leolle Antepsin-kuurin ja seurailen tilannetta.

© Nina Rintanen, kuvan kopiointi kielletty! 

Lajinvaihto?

Kun tuo kouluratsastus tuntui viime viikolla vähän hankalalta niin pitäisiköhän alkaa opettelemaan valjasajoa... Selässä tuntuu että häiritsen hevosta koko ajan kun säädän ja teen niin paljon virheitä. Maastakäsin homma toimii paljon paremmin. Ohjasajoin Leon eilen ensimmäistä kertaa yksin. Totesin että ei ole ainakaan pelkoa ettei tulisi kehuttua ponia tarpeeksi. "Hieno poika, taitava, vau kuinka hyvin osaat"-tyyppisiä juttuja tuli kyllä höpöteltyä jatkuvalla syötöllä.

Eli poni oli super! Ihmettelen edelleen miten viisaita hevoset ovat, kun osaavat toimia niin hyvin ohjasajossa. Leo teki käynnissä tosi nätit avot ja pohkeenväistöäkin harjoiteltiin molempiin suuntiin. Paljon tehtiin peruskäyntityöskentelyä ja vähän ravia molempiin suuntiin. Minulla on vielä tosi paljon opettelemista ja totuttelemista pitkiin ohjiin, mutta ihan ok minäkin pärjäsin... Meillä oli lainassa tallikaverin ohjat koska en ole vielä päättänyt millaiset omat ohjat haluaisin.

Viime viikon loppupuolen Leo oli kaverini ratsastettavana lomareissun vuoksi. Hyvin heillä oli mennyt. Lauantaina poni oli ollut vähän jännittyneenä ollessaan yksin maneesissa, hirnunut sydäntäsärkevästi kaverien perään...

Ohjasajokuvia

Joku lukijoista taisi kysellä ohjasajokurssin kuvien perään, joten tässäpä näitä.

Ensin Leo ja kouluttaja...

Sitten Leo ja minä... Aluksi ei ollut ihan helppoa!

© Nina Mäki-Kihniä, kuvien kopiointi kielletty! 

Enemmän uskoa

Maanantain kouluvalmennus peruuntui ja koska poni oli mielestäni sunnuntaina vähän haluttoman oloinen, päätin vain kävelyttää sen maanantaina. Mia neuvoi minulle ohjasajokurssilla pari asiaa jotka voin opettaa Leolle jotta hallitsen ponin paremmin maastakäsin. En kuitenkaan harjoitellut niitä vielä maanantaina koska Leo oli aika villi ja hermostunut. Uudet asiat on parempi opettaa kun poni on rento, joten maanantai ei ollut siihen oikea päivä. 

Eilen ajattelin ratsastan Leon kunnolla "läpi", siis niin läpi kun minä sen saan. No jaa... Eilinen ratsastus ei nyt varsinaisesti ollut mitään tähtihetkiä täynnä. En tiedä mikä siinä on että valmennuksessa saa itsensä yrittämään täysillä ja onnistumaan, mutta yksin ei. Yksin minulla loppuu usko omaan osaamiseen tosi nopeasti ja homma menee säätämiseksi, vääntämiseksi ja tuskailuksi. Eilen oli hiukan ongelmia eteenpäinpyrkimyksen kanssa, ei tosin niin paljon kuin aiemmin, ja sitten en saanut millään Leon selkää ylös. Tunsin kuinka jäykkää ja selätöntä ravi oli mutta oli vaikea saada se korjattua. Lisäksi kompastuin tekoperäänanto-ansaan eli tuijotin koko ajan ponin kaulaa ja sen kaarevuutta takapään aktivoinnin sijaan. Leokin tuntui pistävän hanttiin niska jäykkänä (juu tiedän, vika löytyy sieltä satulan päältä). Kuolaimena oli oliivinivel, taidan tänään taas vaihtaa normaaliin niveleen.

Päätin että ratsastan niin kauan että saan ainakin ravin kuntoon. No, kyllä niitä hyviäkin pätkiä sitten tuli kun jaksoin sinnikkäästi tehdä töitä. Lopulta vasen laukkakin oli tosi hyvän tuntuista, oikea sen sijaan ei pyörinyt kunnolla. Tänään ei auta kuin palata rikospaikalle pää nollattuna ja yrittää oppia eilisistä virheistä. Takapää aktiiviseksi, joustava käsi, nopea pohje, perusasiat kuntoon. Ja ne omat hermot kuriin! 100 % keskittymistä ja 0 % en osaa-asennetta. On vaan niin paljon muistettavaa. Kun yhden asian saa korjattua niin on kolme muuta korjattavaa. Onneksi ensi viikolla on taas valmennukset... 

<3

 

Kuvaherkkua!

Ratsastuskuvat ovat tässä blogissa harmillisen harvinaisia, mutta nyt niitä tulee kerralla oikein kunnolla! Tykkään näistä kuvista niiiin paljon! Julkaisen näiden sänkkärikuvien lisäksi myöhemmin erikseen mun ja Leon poseerauskuvat, niistäkin löytyy tosi kivoja otoksia. Upeat kuvat on ottanut hovivalokuvaajamme Nina Rintanen.

 

© Nina Rintanen, kuvien kopiointi kielletty!

Ohjasajokurssilla

Lauantaina oli vihdoin kauan odotettu ohjasajokurssi. Niinkuin aiemmin kerroin, päädyin järjestämään meidän tallille oman kurssin kun missään lähellä ei ollut "valmiita" kursseja. Meidän ohjasajokurssimme piti hevoskouluttaja Mia Kytölä, josta löytyy lisätietoja http://www.equineemotion.fi/. Kokoonnuimme tallilla klo 11 ja Mia piti ensin pienen teoriaosuuden, jossa käytiin läpi ajatuksia ja odotuksia ohjasajoon liittyen. Lisäksi esittelimme hevosemme, jotta Mia sai ajatuksen millaisten otusten kanssa päivän aikana ollaan tekemisissä.

Pian siirryttiin talliin ja laitettiin kaksi ensimmäistä hevosta kuntoon. Osalla hevosista käytettiin ajovaljaita, osalla juoksutusvyötä. Ohjia oli kokeilussa erilaisia, nahkaiset ajo-ohjat, nailoniset ohjasajo-ohjat ja pitkät kangasohjat. Tykkäsin ehkä eniten nahkaohjista niiden painavuuden takia. Suurin osa tuntui tykästyvän nailonisiin pitkiin ohjasajo-ohjiin. Ne olivat tosi pitkät joten kahdella ohjalla juoksutuskin sujuu niillä hyvin.

En aio nyt tehdä mitään "näin ohjasajat"-kirjoitusta, koska olen lajissa täysin aloittelija. Kirjaan vain ylös omia ajatuksiani, ja listaan muutamat vinkit joita saimme. Vaikka ohjasajo on haastavaa kaikkine kehittymismahdollisuuksineen, se on toisaalta silti sellaista että aloittelijakin saa homman jo jollain tasolla onnistumaan. Mia kehotti meitä ajattelemaan asiat yksinkertaisesti eikä tekemään niistä liian vaikeita. Itseäni auttoi ajatus että ratsastan hevosta, vaikken ole selässä. Eli mietin, mitä apuja käyttäisin missäkin tilanteessa. Pohkeitahan ohjasajossa ei ole, vaan ne korvataan ääniavuilla ja tarvittaessa raipalla/ajopiiskalla. 

Ääniapujen merkitystä Mia korosti tosi paljon, ja käytti niitä itse jatkuvasti. Jossain vaiheessa ajattelin että tässähän on mun laji, olen nimittäin sitä tyyppiä joka puhuu hevosen selässä ratsulle aika paljon. Naksuttamalla pyydetään hevosta eteen ja heti halutun reaktion tullessa kiitetään hevosta äänellä. 

Kaikki meidän kuusi hevosta tajusivat ohjasajon idean hyvin, vaikka vain kahta oli ajettu aiemmin. Oli ihana nähdä kuinka keskittyneesti ja mielellään hevoset työskentelivät! Työskentelimme aina kahden hevosen kanssa kerrallaan, eli toinen oli Mian opissa ja toinen omistajan. Ohjasajoimme myös kaikki toistemme hevosilla ja se oli opettavaista koska kaikki hevoset olivat aika erilaisia. 

Leo toimi ohjasajossa tosi hienosti! Mia totesi nopeasti että tämähän on ihan valmis paketti :) Vaan kun omistaja meni ohjiin niin ei se nyt ihan niin hyvin sujunut... Leon kanssa täytyy olla supernopea reaktioissaan koska poni on niin nopea. Kaverin suokin kanssa ehti miettiä mitä milloinkin piti tehdä ja mistä ohjasta ottaa, Leon kanssa miettimisaikaa on nanosekunti. Niinpä välillä nähtiin tahattomia peruutuksia ja suunnanmuutoksia, mutta hyviäkin pätkiä oli ja Leo oli taitava! Hassua, tai siis oikeastaan ihan ymmärrettävää, että sain ohjasajostani samoja kommentteja kuin ratsastuksesta kouluvalmentajaltani... Että pitää olla kunnon tuntuma mutta sen pitää olla joustava, ei kova.

Parin muunkin hevosen kanssa tuli tilanteita joissa ne pyrkivät kääntymään väärään suuntaan, ja ihmisen mennessä mukana alkoi piiri pieni pyörii-leikki. Mia sanoi että tähän pyörimiseen ei saa lähteä mukaan. Kun hevonen yrittää alkaa pyörimään, täytyy miettiä mitä tekisi selästä. Ei suinkaan pyörittäisi lisää, vaan ohjalla ja pohkeella neuvottaisiin oikeaan suuntaan. Siispä ohjasajossa ohja ja ääni neuvovat eteenpäin.

Mia näytti meille yhdellä hevosella avoja, ja oltiin kaikki suu auki kun hevonen ymmärsi niin nopeasti mistä oli kyse. Pääsin koittamaan tämän hevosen kanssa, ja niin vaan sain sen tekemään avoa. Ohjasajossa mahtavaa on se kun näkee hevosen takaa miten hevonen liikkuu ja käyttää itseään. Avossa oli helppo tarkistaa kulkeeko hevonen kolmea uraa, kun näki liikkeen suoraan takaa.

Ohjasajo on hevoselle tehokas mutta myös aika raskas liikuntamuoto. Hevosia vietiinkin takaisin talliin heti kun Mia näki niissä väsymyksen merkkejä. Ohjasajon tekee raskaaksi se että pyrkimys on saada hevonen käyttämään itseään oikein ja tämähän on hevoselle raskasta jos sillä ei ole tarpeeksi voimaa, niinkuin monilla ei ole. Pitkän aikavälin tavoitteena on saada ravi ja laukka niin kootuksi, että ihminen pysyy kävellen mukana. Eli me emme pysty ohjasajamaan hevosiamme nyt heti laukassa. Ravia voimme tehdä pikkuhiljaa pieniä pätkiä. Leon kanssa menin ravia niin että ensin juoksin mukana ja sitten pikkupätkä mentiin hitaammin ja kootumpana niin että pystyin hidastamaan kävelyyn.

Olimme kaikki tyytyväisiä kurssiin ja innostuimme ohjasajosta ihan tosissaan. Tosi kiehtovaa hommaa! Itse tykkäsin kovasti siitä että Mia monesti pyysi miettimään miten voimme auttaa hevosta. Ajatuksena oli tehdä liikkuminen hevoselle mielekkääksi ja antaa hevoselle onnistunut treeni. Niin usein tulee ajateltua mitä hevonen voisi tehdä minun hyväkseni. Joskus on hyvä ajatella mitä minä voisin tehdä hevosen hyväksi. 

Voin lämpimästi suositella Miaa jos joku harkitsee ohjasajo-opetusta. Meidän kuuden hengen porukalla 5 tuntia kestänyt kurssi oli juuri sopiva. Nyt jatkamme treenejä itseksemme ja varmaankin myös porukalla, ja voi olla että pyydämme Mian myöhemmin pitämään "jatkokurssia". 

PS. Unohdin yhden tärkeän asian, lisään sen tähän perään. Kun koitin itsekseni ohjasajaa Leoa, otin toisen ihmisen "apuun" taluttajaksi. Ei näin! Hevosen pitää ymmärtää, ja viikonlopun kokemuksien mukaan se ymmärtääkin, että takana tuleva tyyppi on se jota kuunnellaan. Taluttajaa ei siis ohjasajossa tarvita.

Se ei mee pois

Tyypillistä Goldya ;) "Älä pidätä siellä, nyt mennään täysii!!!"

Tänään on kulunut kaksi vuotta siitä kun Goldy kuoli. Suru on jäljellä, eikä se koskaan häviä kokonaan. Kun kuulen jonkun menettäneen hevosensa vanhat asiat nousevat mieleen. Tietyistä jutuista muistan Goldyn aina. Kun ratsastan sänkkärillä, muistan että tallin peltoa alettiin puimaan kun odotin veljeäni tallin pihassa klinikkakuskiksi. Kun jonkun hevonen pukittaa, muistan millaisia rodeopukkeja Goldy osasi tehdä. Kun näen ruunihallakon ponin muistan kuinka kaunis Goldy oli (myynnissä on muuten tällä hetkellä yksi poni joka on pelottavan samannäköinen kuin Goldy). Suru on nykyään siedettävää, enemmänkin kaunista ja surumielistä kaipausta, mutta pois se ei mene. 

Osa muistoista alkaa haalentua. En enää muista kaikkia yksityiskohtia. On vaikea muistaa miltä Goldyn turpa näytti, tai montako sukkaa sillä oli. Sen muistan aina, kuinka kiltti Goldy oli. Ponin kanssa pystyi maastakäsin toimimaan kuka vaan, eikä sen kanssa mikään ollut koskaan ongelma tai hankalaa.

Jälkeenpäin olen tajunnut että Goldyn oli aika mennä. Poni opetti minulle sen mitä silloiselle minulle oli opetettavissa. Ilman Goldya (ja ilman vuosia hevosenomistajana) en ehkä olisi samanlainen ihminen kuin nyt olen. Ensiponin omistajana tein paljon virheitä ja opin asioita kantapään kautta. Vaikka Goldy ei ollut aina helpoin ratsastaa, niin kyllä se antoi minulle paljon anteeksi ja palkitsi silloin kun osasin tehdä jotain oikein. On monta asiaa jotka teen hevosten kanssa nykyään eri tavalla, koska opin Goldyn kanssa mikä on oikea tapa toimia.

Vaikka maailma on täynnä ihania ja upeita poneja ja hevosia, ja yksi niistä on onnekseni omistuksessanikin, niin Goldy tulee silti aina olemaan minulle se rakkain. Goldyn ajatteleminen antaa minulle myös uskoa siihen että unelmat toteutuvat. Joidenkin toteutumiseen menee vuosi, joidenkin 5 vuotta. Minulla siihen meni aika paljon kauemmin. Ei se 9-vuotias omasta ponista haaveileva pikkutyttö osannut kuvitella että 23 vuotta myöhemmin haave toteutuu maailman kauneimman ja lempeimmän ponitamman muodossa.

Kiitos rakkaani, kaikesta. Olet aina sydämessäni.