Maaliskuuta mennään

Niinkuin näkyy, blogi on jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Kirjoitusinspiraatiota, -aikaa ja -aiheita ei oikein tunnu olevan. Mitään valtavan kiinnostavaa sanottavaa ei tänäänkään ole mutta jääpä ainakin itselle joku muistijälki kevättalvesta 2016 ;)

Ollaan Leon kanssa pyritty tekemään vaihtelevia treenejä fiiliksen, käytettävissä olevan ajan ja molempien voinnin mukaan. Leo on ikävä kyllä kärsinyt jokakeväisistä vatsavaivoistaan, joiden syy pysyy edelleen mysteerinä. Onneksi tilanne näyttää taas paremmalta erinäisten kuurien jälkeen. Hieman ärtyisiä ja säpsyjä päiviä tässä on vietetty, mutta toivotaan että ne ovat nyt jäämässä unholaan. Toki uuttakin terveyshuolta on ehditty kehittää. Ell kävi katsomassa kaverin hevosta ja kuunteli samalla Leon hengitysäänet. "Märältä kuulostaa" oli tuomio, ja limaa irrottavaa kuuria pukkasi. Leo on kuitenkin pirteä, lämmöt normaalit ja palautuminen normaali, joten suurta huolen aihetta ei pitäisi olla. 

Nykyisen satulan vastinhihnoja fiksailtiin hieman, ja satulan näennäiseen sopimattomuuteen löytyi syyksi allekirjoittaneen satulointityyli. Sitä kun on tottunut laittamaan koulusatulan taakse, niin satuloin myös tuon D1:n taaemmas kuin pitäisi, jolloin se menee etupainoiseksi ja jää irti takaa. Pidin tätä selitystä itse epäuskottavana, kunnes ratsastin satulansovittajan satuloimalla ponilla. Ihmeekseni satula tuntui hyvältä. Kun sovittaja satuloi uudelleen ja siirsi satulaa taakse max 2 senttiä, se tuntui taas ihan huonolta. Operaatio satula on siis tällä erää päättynyt, mutta toki edelleen haaveilen uudesta close contact-satulasta, ja vahdin jatkossakin haukkana nykyisen satulan istuvuutta.

Kohti kevättä siis jatketaan ja kuulumisia tulee taas joskus kun fiilis iskee ja kerrottavaa on.

Täällä taas

Aamulla näin Facebookissa Leon entisen omistajan laittaman kahden vuoden takaisen kuvan ja havahduin siihen että eilen muuten tuli kaksi vuotta siitä kun Leo tuli minulle. Näihin kahteen vuoteen mahtuu kyllä ihan valtavasti kaikkea niin hevos- kuin muillakin rintamilla. Hyvillä mielin jatketaan kohti kolmatta yhteistä vuotta!

Leon loma oli mennyt hyvin, mutta se oli myös jäänyt herralle hieman päälle... Sinänsä Leo on tuntunut ihan hyvältä näinä kahtena päivänä kun olen sitä ehtinyt ratsastaa, mutta varsinkin eilen poni tuntui aika jäykältä ja välillä jopa tuntui kun olisi purrut kiinni kuolaimeen. Huomaamattani ratsastin puolitoista tuntia kun halusin ponin hyväksi ja vetreäksi. Kyllä huomaa että melkein kaksi viikkoa on vaan hölkötelty rennosti. 

Leon lainakuskeilla oli mennyt ponin kanssa hyvin lukuunottamatta yhtä päivää, jolloin Leo oli hypännyt maneesiin talutettaessa pystyyn ja lähtenyt selästä kiikuttamaan ratsastajaa laukassa kaksi kertaa. Kuulemma puoli kierrosta oli mennyt ennenkuin oli pysännyt. Leolle se on paljon, yleensä pidätteet menee läpi muutamassa askeleessa. Minua Leo ei kyllä edes kiikuttele mutta kai tuli joku tarve testata lainaratsastajaa.

Satulaa mietin ennen lomaa, ja mietintä jatkuu kuumeisena. Tosiasia on että satula on takaa irti. Osittain se johtunee satulan leveydestä, mutta tuntuu ettei se ole ainut syy. Vaikka nostan satulaa edestä, niin ei se silti jotenkin asetu takaa niinkuin pitäisi. Nyt vaan pitää keksiä mitä satuloita lähtisi koittelemaan. Meidän satulansovittaja tulee pohdiskelemaan asiaa mutta pääsee vasta parin viikon päästä. Jos jollain teistä on ideoita mikä satula voisi sopia niin otan ehdotuksia ilomielin vastaan. Nykyinen satula siis 16" Prestige D1 Iceland joka on muuten aika hyvä, mutta jää takaa irti.

Läpändeerus

Satula-asiat taas vaihteeksi tapetilla... Onpahan blogista hyötyä kun voi selailla vanhoja tekstejä ja katsella mihin viimeksi jäätiin. Eli syksyllä viimeksi mietin satula- ja satulavyöasioita. Leon satula läppäsi selvästi takaa, mutta satulansovittaja totesi satulan jälleen kerran ponille sopivaksi eikä toppaustarvetta ollut. Sain läppäämisen kuriin satulavyötä vaihtamalla ja huolellisemmalla satuloinnilla, mutta nyt se hemmetin satula läppää taas! Toisaalta nyt on taas ollut eri vyö käytössä, mutta silti jotenkin vahvistuu tunne ettei tämä asia hoidu vaan vyötä vaihtamalla.

Ärsyttävää on se että itse satula istuu Leolle kuitenkin hyvin, enkä oikein pääse kiinni mistä tuo läppäys sitten johtuu. Ei satula mitenkään hakkaa selässä, mutta mun mielestäni se ei saisi liikkua tuonkaan vertaa mitä nyt liikkuu. Pitkään en edes huomannut koko asiaa, mutta viime viikolla mietin lainakuskin puheita siitä miten erityisen kiva Leo oli ollut ratsastaa ilman satulaa, ja aloin siinä miettiessäni (olin siis selässä) kokeilla satulaa takaa. Ei ole hyvä.

Kun on puolitoista vuotta sitten ostanut yli kolmen tonnin satulan, ja tietää kuinka haasteellista ylipäänsä on löytää sopiva penkki lyhytselkäiselle ponille, niin ei todellakaan lähde uuden satulan etsintään riemusta kiljuen... Mutta ei tässä varmaan nyt oikein muu auta. Vielä yritän selvittää voiko tuo läppäys liittyä satulan leveyteen, eli auttaisiko jos satulaa kavennetaan hieman. En tiedä oikein edes mistä lähtisin uutta satulaa etsimään. Haaveilen kyllä kaiken maailman Amerigoista mutta en ole vielä yhtään selvittänyt mikä satula voisi sopia Leolle. Täytyy kysyä onko sovittajalla jotain ajatusta mitä satuloita voitaisiin ottaa testiin.

Satulamietteiden ulkopuolella meille kuuluu onneksi oikein hyvää. Leo on ollut nyt tosi kiva ja meillä on ollut onnistuneita treenejä. Tänään vielä humputellaan ilman satulaa ja huomisesta Leo onkin sitten lainakuskien hoivissa kun lähden lomalle. 

Hyvän mielen ratsastusta

Lauantaina tosiaan suunnattiin pellolla. Täytyy sanoa etten muista koska olisin viimeksi ratsastanut Leolla ulkona... Kyllä siitä on varmaan useampi kuukausi. Kelit ja pohjat on olleet sellaiset ettei ulkona ratsastaminen ole kauheasti käynyt mielessä vaan maneesi on houkutellut huomattavasti enemmän.

Käveltiin ensin hetki kentällä, mutta koska Leo tuntui niin rennolta ja rauhalliselta mentiin aika pian pellolle. Leohan ei yleensä tuosta pellolla olemisesta mitenkään kummemmin kuumu, mutta joskus voi olla vähän täpinöissään tai jännittynyt. Tällä kertaa ei kyllä ollut. Rennosti saatiin humputella menemään ja uskoisin että molemmilla oli kivaa. Pohja ei mikään ihan täydellinen ollut, lunta ei ollut niin kovin paljoa, mutta syksyltä tiesin mitkä kohdat ovat hyviä ja tasaisia kulkea ja niissä otettiin rauhallista ravia ja laukkaa. Saa nähdä oliko tuo eka ja viimeinen kerta kun päästiin lumille, nyt täällä on plusasteita ja sataa vettä.

Sunnuntaina Leo piti suunnittelemattoman vapaan. Kävin vähän kauempana moikkaamassa kaveria ja hänen uutta hevostaan (jota pääsin testaamaankin, ihana pieni heppa!) ja olin omalla tallilla vasta puoli kahdeksan aikaan. Iltaruokien jako oli alkamassa joten tein Leolle vaan porkkanavenyttelyt ja katsoin että kaikki on ok. Leo on onneksi siitä helppo vapaapäivien suhteen, ettei sille esim. kerry ylimääräistä virtaa.

Viime viikolla esteet jäivät välistä oman sairasteluni takia mutta eilen meillä oli hyppyilta. Ihana tallikaveri tuli kanssani kantamaan esteitä ja "koutsaamaan" meitä ;) Tällä kertaa ei menty puomeja lainkaan. Rakennettiin pieni jumppasarja, ja laitettiin yksittäinen este joka oli ensin ristikko. Nosteltiin sitten myöhemmin pystyksi. Korkeudet meidän miniesteillä oli 40-50 cm. Leo oli jo alkuverkassa todella kiva, reipas mutta superkuuliainen, ja laukka pyöri tosi hyvin. Hypytkin onnistuivat paria huonoa lähestymistä lukuunottamatta. Oli kyllä kiva taas hypellä! Mulle on tehnyt tosi hyvää se että hypätään jotain kerran viikossa, pysyy rutiini yllä ja homma alkaa tuntuu taas ihan sujuvalta. 

Joku lukko aukesi

Viimekertainen valmennus taisi tosiaan olla joku käännekohta, koska sen jälkeen koko syksyn ja alkutalven vaivanneet hankaluudet tuntuvat hävinneen. Ratsastamisesta on tullut taas sillä lailla sopivasti vaivatonta, etten koe lähes jokaista ratsastuskertaa hankalaksi. Helppoahan homma ei koskaan ole, eikä kai kuulukaa olla. Kuitenkin saan "perusratsastuksessa" (joita treenit on nyt olleet oman sairastamisen takia) Leon liikkumaan reippaasti ja rennosti, ja sen pari kertaa kun on ollut voimia vaatia enemmän niin poni on vastannut pyyntöihin hyvin. 

Maanantaina saatiin tehtyä treeni jossa pyysin hieman enemmän, ja jäin tosi hyvään fiilikseen. Tiistaina jaksoin hädin tuskin hölkkäyttää askellajit läpi koska olin taas niin kipeä. Keskiviikko menikin sitten kotona peiton alla. Sitkeässä tämä tauti, mutta nyt kyllä tuntuu että vihdoin viimein ollaan voiton puolella. 

Eilen oli taas parikymmentä astetta pakkasta, mutta ratsastin silti aika normaalisti. Pidin vaan hieman enemmän lyhyitä hengähdystaukoja hevoselle. Huomenna on tarkoitus vihdoin suunnata hankeen, kun pakkaset helpottavat. Saadaan vaihtelua maneesissa pyörimiseen.

Semmoinen viikko

Ehdittiin tiistaina tekemään miniestereenit (joissa poni oli ok, ratsastaja surkea), mutta keskiviikkona olikin aamusta asti huono olo ja ratsastettuani kevyesti askellajit läpi päädyin kotiin peiton alle seuraaviksi kolmeksi päiväksi. 

Ratsastajan kärsiessä jonkun ihme keuhkoödeeman kynsissä poni sai onneksi liikkua lainakuskien kanssa. Torstaina oli suunniteltu vapaa, perjantaina J, jonka puoliveritammaa silloin tällöin liikuttelen, ratsasti Leon. Lauantaina oli vakkarikuski Ninan päivä. Leo oli toiminut molemmilla hyvin, J:lla kuulemma "ensin nahkea, sitten hyvä", Ninalla "oikein hyvä!". Eilen kokosin itseni sen verran että kävin kävelemässä maneesissa puolisen tuntia. Tänään toivon että vointi kestää jo ratsastuksen. Tosin sellaiset pakkaset paukahti taas että taidetaan tehdä vain kevyt ilman satulaa-hölkkä.

Lunta on pikkuhiljaa tullut tännekin sen verran että voi alkaa harkita pellolle menemistä. Hankitreenistä ei tosin ole vielä puhettakaan, lumen määrä taitaa olla joku kymmenisen senttiä. Olisi kyllä kiva jos tänä vuonna päästäisiin hankitreeniin. Viime vuonna se jäi haaveeksi. Blogiin olen näköjään kirjoittanut helmikuun 2015 lopussa seuraavasti:

"Talvi on ollut täällä Lounais-Suomessa aika surkea. Voin vaan kuvitella millaista treenaaminen on ollut niillä joilla ei ole maneesia. Me ei päästy edes hankitreeneihin missään vaiheessa. Tammikuussa oli yhdellä viikolla pari päivää sopivat kelit, mutta viikonloppuna kun oltaisiin päästy valoisaan aikaan pellolle oli jo suojasää. Nyt on loskaa joka paikassa, mutta monesta kohtaa pilkottaa jo sora. Voi olla että talvi oli tässä." 

Sillä lailla!

Eilisen fiiliksen voisi oikeastaan tiivistää tähän yhteen lauseeseen: On Leo vaan niin hieno poni! Treeniä kuvaa oikeastaan parhaiten sen loppu, jossa ratsastaja hyppää loppuravien jälkeen alas selästä, tuuppaa lakunamin ponin suuhun ja rutistaa pörröistä kaulaa tiukasti. Mun ihana pikkuinen karvainen liitokavio!

No niin, lässytykset sikseen. Sunnuntaina Leo oli valmennusten jäljiltä lainakuskin kanssa tekemässä kevyen hölkkäilyn, joka oli suoritettu ilman satulaa. Lainakuski jännitti, mutta olin luvannut että poni käyttäytyy niin moitteettomasti ettei vaaraa tippumiseen ole... Kovia lupauksia, mutta Leo oli jatkanut kivalla linjalla (mitä nyt yhden pienen laukkasivuloikan oli ottanut) ja lainakuski oli tyytyväinen itseensä ja poniin.

Eilen nousin selkään täynnä post-valmennus-tarmoa. Tänään liidellään! Ei mennä pikkuponiravia eikä mummoravia vaan isoa ja ilmavaa ravia. Ja mitäs me sitten mentiin? No juuri sitä! Kikon opit tuoreessa muistissa pyysin parin ison raviaskeleen jälkeen jatkoa, ja sitähän tuli. En tiedä olenko koskaan kokenut Leon ravissa tällaista eteenpäinpyrkimyksen, ilmavuuden ja voimantunteen yhdistelmää. Extrana vielä upea keskittyminen. Leo oli 100 % töissä. Uusi hevonen rynni maneesissa mutta Leo ei korvaansa lotkauttanut vaan jatkoi omaa treeniään.

Loppuilta menikin sitten sydämenkuvat silmissä ja tänään maailman kivoin poni pääsee nauttimaan toivon mukaan rennoista miniestehyppelöistä.

Vielä lisää laatua

Viikonlopun valmennukset pääsivät yllättämään, positiivisesti. Olen ollut hiukan turhan negatiivinen ja liikaa vellonut niissä hetkissä kun hommat ei suju, ja jättänyt huomioimatta ne hetket kun onnistumme. Olen nyt oikein ajatuksella vertaillut viime kevättä ja loppuvuotta/kuluvaa talvea, ja puhunut asiasta valmentajan ja tallikavereiden kanssa. 

Keväällä meidän meno oli aika tasaisen hyvää. Treenit oli enimmäkseen hyviä, poni tuntui hyvältä, ratsastus tuntui pääosin sujuvalta eikä kovin vaikealta. Syksyllä ja loppuvuonna taas on ollut paljon hankalia päiviä ja hetkiä, enkä ole tajunnut että niiden rinnalla on kuitenkin ollut myös tosi hyviä hetkiä, parempia kuin keväällä. Eli siinä missä keväällä oli tasaista menoa, nyt loppuvuodesta huippuhetket ja samalla ne ei-niin-huiput hetken erottuivat selkeämmin. 

Jo viime valmennuksissa todettiin että kun syksyn mahavaivat saatiin selätettyä niin Leon raviin on alkanut tulla ihan uudenlaista ilmavuutta ja lennokkuutta. Olen tyytynyt siihen että hyvää ravia tulee aina muutama askel ja sitten on palattu "pikkuraviin", kun "ei sillä ole vielä voimaa" ja "en minä osaa" ja mitä näitä selityksiä nyt on. Valmentaja tietysti pisti jatkamaan sitä hyvää ravia. Ravissa istuminen oli hankalaa kun kunnon ravi ja pikkuravi vaihtelivat ja Leon selkä ei joustanut kunnolla. Mutta siitä se sitten alkoi sujumaan kun sitkeästi jatkettiin ja keskityin omaan istuntaan. 

Vaikka tosiaan olen itse kokenut ettei meillä nyt viime kuukausina ole mennyt ihan superisti, niin valmentaja kehui myös että laukka oli ehkä parasta koskaan. Laukassa mun pitää vaan koko ajan ajatella takajalkoja, saada ne nopeammaksi ja "tarmokkaammaksi". Aktivoin takaosaa käyttämällä raippaa kevyesti pepun päälle ja ajattelemalla että istun itse takajalkojen päällä. Eli ajattelen koko ajan takaosaa ja sen liikettä, en niinkään etuosaa.

Kotiläksyksi saatiin se, että ensi kerralla ravin ja laukan pitää olla heti alusta niin hyviä kuin ne olivat nyt valmennuksen lopussa. Olen koittanut tehdä suunnitelmallisia treenejä mutta laatua pitää edelleen korostaa. Kun treenataan, treenataan ajatuksella, ja haetaan laadukkaita askelia. Viikonlopun jäljiltä olin kyllä todella tyytyväinen poniin. Tunsin selässä kuinka Leo koko ajan kyseli että mitäs sä seuraavaksi haluat, ja teki hienoja suorituksia kun itse keskityin ja tein parhaani. 

14 vee

Niin se kääntyi sitten Leokin neljätoistavuotiaaksi vuoden vaihteessa. Huvittaa aina kun mietin että poni oli 11-vuotias kun näin sen ensimmäisen kerran. Kuulostaa kuin siitä olisi pitkäkin aika, mutta todellisuudessa ensikohtaamisellamme oli vuoden viimeinen päivä eli heti seuraavana päivänä Leo olikin 12-vuotias.

Pakkaset ovat olleet täälläkin niin kovat, että liikuntaa on kevennetty. Poni tarkenee kyllä, paksun talvikarvan ja hyvän loimituksen ansiosta, mutta ratsastaja ei. Maanantaina menin vielä kaikki askellajit, hieman kevennetysti tosin eli hevosta hengästyttämättä. Pakkasta oli tuolloin 16 astetta. 

Tiistaina menin ilman satulaa käyntitreenin ja hiukan mummohölkkää, pakkasen pyöriessä lähempänä 20 astetta. Eilen mittarin näyttäessä -23 tyydyin puolen tunnin talutuslenkkiin. Leo oli kääritty enkkuvilttiin eikä siitä näkynyt juuri muuta kuin turpa :D

Saa nyt katsoa miten meidän viikonlopun valmennusten käy. Voi olla että huominen peruuntuu sään vuoksi, mutta lauantaina toivottavasti päästään menemään. Mitään viimeistelytreenejä tässä ei kyllä ehditä tehdä, koska tänään pakkanen on vielä eilisestä kiristynyt.

Vuosi 2015

Jaahas, on taas vuosikatsauksen aika! Vanhat vuosikertaukset löytyvät  linkkien takaa; 2014, 2013, 2012.

tammikuu

Meidän ensimmäinen kokonainen yhteinen vuosi alkoi. Blogi päivittyi ahkerasti. Treenasimme niin koulua, esteitä kuin ohjasajoakin. Leo oli hieman jännittynyt ja kävi välillä aika kuumanakin treeneissä. Töitä tehtiin tosissaan, mutta tammikuussa saatiin myös paljon onnistumisia.

helmikuu

Helmikuu alkoi maastakäsittelytreeneillä. Tämän opettajan palkkaaminen olikin yksi vuoden parhaista sijoituksista. Jo yhdellä kerralla saatiin erittäin hyvät ohjeet ja eväät jatkoon ja ponin käsittely alkoi sujua paljon paremmin. Helmikuussa Leo oli ollut minulla vuoden ja muistelin blogissa miten Leo päätyi ponikseni. Kävin moikkaamassa Turussa Liisaa ja hänen silloista ylläpitohevostaan. Kuun lopussa tipuin Leolta ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) kerran. 

maaliskuu

Leo oireili voimakkaasti mahavaivojaan. Ponilta otettiin veriarvot, jotka olivat ok, ja Gastrogard-kuuri aloitettiin. Pohdiskelin vatsaongelmien syitä mutta en juuri tullut viisaammaksi. Lääkitys onneksi auttoi nopeasti ja loppukuun treenit menivät hyvin, keväisissä merkeissä.

huhtikuu

Heti kuun alussa päästiin ulkokentälle ja pellolle ratsastamaan. Leo oli hyvävointinen ja hyväntuulinen ja nautimme upeista ilmoista. Ponille kuitenkin tuli yskää ja se sai eläinlääkäriltä lääkekuurin. Ahkeran maastakäsittelyn tulokset näkyivät Leon käytöksessä. Kuun lopussa Leo oli tosi epäpuhdas takaa ja päädyimme klinikalle, hankkarivammaa peläten. Mitään vakavaa ei kuitenkaan todettu ja muutenkin reissu meni hyvin. Leo lastautui hyvin ja käyttäytyi hienosti!

toukokuu

Kuun alkupuoli käveltiin piikitysten jäljiltä. Hehkutin rakkauttani Leoon, joka toimi superluotettavana peltoratsunani. Loppukuusta päästiin jo ekoille vihreille. Muistelin blogissa vuoden takaisia tapahtumia ja Leon sairastumista. Nuo rankat ajat ei ikinä unohdu, ja olen edelleen valtavan kiitollinen siitä että poni selvisi.

kesäkuu

Kesäkuu oli blogissa vuoden hiljaisin kuukausi. Alkukuusta käytiin valmennuksissa, muuten Leo sai nauttia laiduntamisesta ja hiukan kevyemmästä elämästä.

heinäkuu

Heinäkuu oli ahkera hyppykuu! Taidettiin hypätä joka viikko, joka on ollut tavoitteena joka kuussa mutta toteutunut vuonna 2015 siis vain heinäkuussa. Koettiin sellainenkin ihme, että selvisin 75 cm korkeasta esteestä. Olin tästä ihan riemuissani monta viikkoa! Loppukuusta Leo lomaili lähes viikon kun olin reissussa.

elokuu

Elokuussa julkaisin lupaamiani hyppykuvia, jotka oli mielestäni tosi kivoja. Kiitos luottokuvaajamme Ninan! Vuoden hauskin tapaus koettiin kun Leo päätti ettei anna kiinni tarhasta. Tähän perään tulikin vielä yksi vuoden parhaista valmennuksista. Elokuu oli vierailujen aikaa; Liisa kävi moikkaamassa meitä ja itse kävin visiitillä niin Sannan luona (missä rakastuin Pena-poniin) kuin Peltolan Ponipysäkilläkin. Ikuiset satulavyöpohdinnat jatkuivat ja etsin myös estesatulaa (sitä löytämättä).

syyskuu

Leolla oli sädemätää, joka saatiin oikealla aineella onneksi nopeasti kuriin. Monenmoista treeniä mahtui syyskuuhun, niin hyppyjä, ohjasajoa kuin tallikaverin kanssa suoritettu pas de deux-leikkikin. Kuun lopussa Leo sai taas rokotuksesta kuumeen, mutta ei onneksi niin korkeaa kuin edellisenä vuonna. 

lokakuu

Lokakuussa nautittiin rennoista laukkatreeneistä sänkkärillä ja nostettiin valmennuksissa vaatimustasoa. Satulan leveys mietitytti taas ja Leon vatsan terveys oli erityistarkkailussa.

marraskuu

Vatsavaivat tulivat taas riesaksi ja Leo alkoi syömään Antepsinia. Ruokinta-asiat mietityttivät, poni ei syöynyt heinää kunnolla (onneksi tämä oli väliaikaista!) ja sai muutenkin liian vähän energiaa. Hieroja kävi poistamassa Leon jumeja. Loppukuusta ponin vointi alkoi taas vaikuttaa paremmalta.

joulukuu

Kärsin pienestä motivaatiopulasta ja apukäsien puutteesta. Kalenteria katsoessa huomaa että joulukuu onkin ollut aika yksipuolinen kuukausi. Treenattu on, mutta aika lailla pelkkää koulua. Hyppykertojakin on ollut vain yksi! Joulukuun paras treeni oli ehdottomasti Leon oma irtojuoksutreeni, joka sai katsojat hyvälle tuulelle! 

Vuosi 2015 on ollut meille kokonaisuudessaan hyvä. Toki jonkun verran on ollut vastoinkäymisiä, lähinnä Leon vatsan suhteen, mutta ei mitään suurta. Vuodelle 2016 toivon terveitä treenipäiviä ja itselleni hieman tasaisempaa arkea. Uuden vuoden lupauksena olkoon maastoilun aloittaminen uudelleen, ja hyppypäivän sijoittaminen jokaiseen treeniviikkoon.