Kouluvalmennus

Kirjoittelen eilisen valmennuksen jutut tuoreeltaan ylös ettei unohdu. En ole vielä oppinut että kotivalmentaja tulee aina ajoissa paikalle, siksi nytkin jäi verkka ehkä vähän lyhyeen. Ehdin kyllä kävelemään normaalit reilu kymmenen minuuttia ja ravaamaan ponin lämpimäksi mutta laukka jäi välistä. Muistutus itselle: ensi kerralla 5-10 minuuttia aiemmin verkkaan.

Alussa oli taas hiukan haastetta saada Leo kunnolla liikkeelle. Kerkesi jo vähän tulla hiki siinä kaiken eteenratsastuksen lomassa, mutta suht nopeasti raviin kuitenkin löytyi hyvä tahti. 

Tehtiin alussa harjoitusta jossa ympyrää pienennettiin ravissa 8 metrin voltiksi. Ravin piti tietenkin säilyä. Puolipidätteisiin sain neuvon "työntää" hiukan istunnalla samalla kun ulko-ohja tekee pienen pidätteen, takapuoli kunnolla satulassa. Voltilta jatkettiin pohkeenväistöä pitkälle sivulle. Tehtiin myös muutama pohkeenväistö keskihalkaisijalta pitkälle sivulle. Nämä meni ok, mutta vähän paremmat ristiaskeleet olisi saanut olla ja ajoittain tunsin kuinka Leo nousi vähän peräänannosta ja selkä laski alas.

Laukka oli eilen mukavan helpon tuntuista. Valmentaja totesi että poni taitaa tykätä laukasta enemmän, johon sanoin että voi olla kun en pompi siinä samalla tavalla kuin ravissa... Tehtiin vastalaukkakaaria ja Leo sai kehuja siitä ettei se poikita yhtään vaan tekee tosi siisti tiet ja pysyy suorana. Minä sain ohjeen kääntää yläkroppaa hiukan uraa kohden kun lähdetään palaamaan kaarelta uralle päin. Vastalaukkakaarien jälkeen lisättiin laukkaa hiukan lävistäjällä, ja siirryttiin "lisätystä" takaisin harjoituslaukkaan ennen uralle tuloa. 

Loppuaika tehtiin siirtymisiä. Lähinnä pysähdyksiä. Valmentaja ei ollut tyytyväinen siihen että pysähdykset ovat niin töksähtäviä ja poni pysähtyy ikäänkuin vähän nokilleen, "etujalat eteenpäin sojottaen" (kärjistetysti sanoen). Tätä lähdettiin korjaamaan tietysti sillä, että valmistelin siirtymiset huolellisesti, mutta myös niin että ravista ei pysätty suoraan vaan ensin siisti siirtyminen käyntiin ja sitten vasta pysähdys. Pysähdyksessä auttoi kun kuvittelin että työnsin lantiolla ponin pysähdykseen, ja tein siirtymisen vatsalihaksilla. 

Leo toimi aika kivasti ja sain muutaman hyvän ahaa-elämyksen puolipidätteisiin ja pysähdyksiin liittyen. Ratsastus, se on vaan niin hienoa!

Klipeti-klip

Leo pääsi suunnitelmien mukaisesti eilen karvoistaan. Ihan ihmeen hyvin poni jaksoi seisoskella käytävällä reilu pari tuntia. Tosin olin varautunut kutsumalla kaverin viihdyttäjäksi. Hän rapsutteli ja tarjoili välillä muutaman namun. Itse klippauksen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, näki että Leo on tottunut karvojen ajeluun. 

En ole itse klipannut varmaan pariin vuoteen ja sen kyllä alussa huomasi... Aloitin toiselta kyljeltä joka nyt ei ehkä muutenkaan ole helpoin paikka klipata, ja ajeltu karva oli alussa aika epätasaisen näköistä... Asiaa ei auttanut se että klipperissä on hiukan pitkäksi jättävä terä jonka kanssa sai olla tarkkana että tulee siistiä jälkeä. Täytyy varmaan ostaa uusi vähän lyhyemmäksi ajava terä ettei jälki olisi niin raidallista. No, viikko pari niin näyttää jo paremmalta kun karva vähän tasoittuu.

Sinänsä olen klipperiin tyytyväinen. Oster Golden A5 joka mulla on käytössä on oikeasti kai tarkoitettu koirien ajeluun, mutta hyvin se jaksaa parturoida myös ponin ja jopa suomenhevosen turkin. Varmaan useamman satasen maksavat "oikeat" hevosklipperit tekevät hiukan siistimpää jälkeä, mutta mun melko vähäiseen käyttöön tuo satasen laite on ihan kelpo.

Tein Leolle jonkinlaisen mukaellun loimiklippauksen. Eli pyllyn alaosa, kyljet ja kaula paljaaksi, selän ja pepun päälle jäi karvaa. Pään ja jalat jätin klippaamatta ja samoin mahan alla on karva. On helpompaa kun ei tarvitse käyttää loimessa mahaläppää. Uskoisin että tällä karvalla poni pysyy tarpeeksi lämpimänä muttei hikoa treeneissä liikaa.

Siinä se turkki on. Koitin tarjota tallikavereille jouluaskartelumateriaaliksi,

mutta roskikseen meni lopulta :)

Suunta on eteen

Eilen tosiaan paneuduin oikein ajatuksella siihen, että treenin ainoa teema on pohkeesta eteen. Helppoa se ei ole. Leo on monesti niin pohkeen takana että pahimmillaan reaktio pohkeeseen on vain pieni hännän huiskaisu, ja reaktio raippaan tyyliä korvien lotkautus. Tiedän, tiedän, hevonen on juuri niin reagoiva ja nopea kuin ratsastaja on... Sitten kun moottori lähtee käyntiin niin menee hyvin, mutta välillä on vaan niin vaikeaa saada ratsu kunnolla liikkeeseen.

Päätin pyhästi että jätän ohjat rauhaan. Pidin tuntuman, mutta en tehnyt mitään muuta. En taivuttanut, asettanut enkä tehnyt ohjalla puolipidätteitä. Pyysin vaan Leoa eteen, eteen, eteen. Ensin käynnissä, jonka sainkin eilen yllättävän hyväksi. Sitten ravissa, jossa paineltiin maneesia ympäri pää pystyssä ja selkä alhaalla niin että ratsastajaa hävetti. Laukkaa mentiin tyylikkäästi ulospäin asettuen ja kulmissa kantaten.

Epätoivo ehti iskeä muutamaan kertaan mutta päätin että nyt en luovuta. Päätin että jatkan vaan eteen ratsastamista, ja odotan mitä tapahtuu. Päätin luottaa siihen että Leo hakeutuu ajan kanssa parempaan muotoon. Vihdoin ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä jotain ihan oikeasti tapahtui! Sinne se Leo naksahti peräänantoon niin sanotusti ihan itsestään. Thank goodness.

Kun kaasu ja muoto olivat suht hyvässä mallissa niin tehtiin vähän vastalaukkatreeniä. Vastalaukka ei ole todellakaan sillä tasolla millä se oli keväällä, mutta kunhan saadaan lumi maahan niin päästään hakemaan hankitreeneistä voimaa takapäähän. Juuri nyt pidän tärkeimpinä asioina eteenpäinpyrkimystä ja ponin herkistelyä. Eilinen oli hyvä treeni, töitä saatiin tehdä mutta lopussa Leo oli tosi hyvän tuntuinen.

Viikon suunnitelmia

Blogikin täytti sitten lähes huomaamatta kolme vuotta. Ensimmäisen kirjoituksen raapustin 17.11.2011. Ei voi muuta sanoa kuin että paljon on sen jälkeen tapahtunut. Olen kyllä tyytyväinen että aloin kirjoittamaan blogia aikoinaan. Olen saanut paljon positiivisia juttuja tätä kautta ja olen onneksi välttynyt oikeastaan kokonaan ikävältä kommentoinnilta. Tämä kirjoitus on muuten näköjään blogin 400. julkaistu teksti.

Kuten usein käy, blogissa julistetut asiat eivät toteudu... Niin kävi meidän perjantain estetunnin. Eipä sitä nyt olekaan. Mutta oikeasti se vain siirtyi, joten hyppytunti opettajan silmien alla on luvassa ensi viikolla. Pääsin onneksi samaan ryhmään toisen kouluratsastajan kanssa, niin voimme rauhassa loikkia miniristikoita ja jättää oikeat esteet niille esteratsastajille. 

Leon klippaus on ollut mielessä jo muutaman viikon. Katsotaan jos saisin viikonloppuna aikaiseksi. Leolla on aika paksu turkki vaikkei se ole samanlainen jääkarhu kuin Goldy oli. En varmaankaan ajele ponia kokonaan, koska se ei ole meidän talli- ja treeniolosuhteissa tarpeen eikä tarkoituksenmukaista. Vaikka ratsastan talvella pääosin maneesissa niin sitä ei ole lämmitetty joten siellä ei ole yhtään sen lämpimämpää kuin ulkonakaan, joskus jopa tuntuu että päinvastoin. Talli meillä pysyy pakkasillakin plussan puolella, mutta ei sielläkään keskitalvella mikään kovin lämmin ole. Riittänee kun on osittain klipattu niin karva ei hikoa kovin märäksi.

Tänään olisi taas tiedossa jonkinlaista koulutreeniä teemalla "pohkeesta eteen ja ohjat jätetään rauhaan" (Sanna kirjoitti samantyyppisestä treenistä hyvin viimeisimmässä blogikirjoituksessaan). Huomenna puomeja, perjantaina taas koulua, viikonloppuna varmaankin vähän maastoilua ja ohjasajoa. Siinä se viikko taas meneekin.

Koulua ja esteitä

Viime viikolla treenattiin ihan tosissaan, hiki päässä. Tai voihan olla että hikisyys johtui ratsastajan huonosta kunnosta ja ponin paksusta turkista... Keskiviikkona, ekana koulutreenipäivänä testasin alkuverkassa laukata valmentajan ohjeilla reippaasti eteen ja ponihan meinasi lähteä lipettiin! Ilmeisesti oli kuitenkin hiukan virtaa vapaapäivän jäljiltä, vaikkei Leo mikään virrankerääjä olekaan. 

Alkuverkassa minulla on ollut pahana tapana nyplätä kaulaa kaarelle. Yritän nyt unohtaa koko kaulan ja keskittyä siihen että Leo liikkuu takaa eteen. Hain jokaiselle pyynnölle reaktiota. Välillä onnistui  ekalla, välillä jouduin pyytämään napakammin uudelleen.

Ravi sujui niin keskiviikkona kuin torstainakin hyvin. Oikea muoto ja peräänanto alkavat löytyä koko ajan paremmin ja nopeammin. Tein torstaina vuorotellen avoa ja sulkua ravissa ja ne onnistui kivasti. Laukka sen sijaan oli molempina päivinä vähän murheenkryyni. Jäykkää menoa niin ponilla kuin ratsastajallakin. Yritin vähän vetristellä vastalaukalla ja kyllähän se hiukan auttoi. Oikeaan laukka on parempaa mutta vasempaan oli hankalaa. Mietin että Leolla voi olla vähän jotain jumia jossain kun tuo vasen suunta tökkii.

Perjantaina palauteltiin koulutreenien jäljiltä ja lauantaina olikin taas kouluratsastajien villien hyppelöiden aika! Mentiin ensin ravissa korotettuja puomeja viuhkassa, sitten ihan normaaleja laukkapuomeja. Esteinä oli tällä kertaa n. 30 cm ristikko ja n. 40 cm pysty. Vaikka vähän jännitti niin oli silti tosi kivaa. Parasta oli ettei tullut kertaakaan sellainen olo etten uskaltaisi. Onnistuin myötäämään hyvin ja olemaan hypyissä mukana. Muistaakseni vain kerran tuli vähän huono lähestyminen. Toki saan kiittää hyvistä hypyistä Leoa, joka hoitaa homman aika itsenäisesti. 

Voin kuvitella että monia naurattaa nuo meidän hyppäämiset ja miniesteet! Mutta mulle on tosi iso juttu kun uskallan hypätä yhtään mitään, etenkään itsenäisesti ilman opettajaa. Tällä viikolla onkin taas uusi haaste edessä kun tarkoitus on mennä estetunnille oikeiden esteratsastajien kanssa (lue; ovat hypänneet 60 cm rataa :)  

Video

Tein lyhyen koosteen perjantain videomateriaalista. Eipä tässä mitään sen kummempaa tehdä kuin ravataan ja laukataan, mutta itse olin kyllä tyytyväinen meidän menoon. Ja olipa ihanaa huomata videolta että mullahan on lähes koko ajan edes jonkinlainen kyynärkulma! Olen ehkä vihdoin päässyt eroon suorana sojottavista käsistä... Vielä kun katseen saisi ylös, se on nyt työn alla. Muuta huomionarvoista; Leo on pyöristynyt kivasti kesäiseen kuikeloon verrattuna.

linkki videoon: Valmennus 7.11.2014

Onnistumisia

Tosi hyvä valmennusviikonloppu takana! Perjantaina Leo oli jo verkassa kivan tuntuinen. Liikkui hyvin eteen ja oikeinpäin. Valmentajan pikaisen läpiratsastuksen jälkeen pääsin itse takaisin selkään, ja olipas muuten aika ihanaa! Hevosen selässä aika harvoin voi ja kuuluu matkustaa, mutta nyt tuli sellaisiakin hetkiä että sain vain istua tekemättä mitään. Leo oli pätkittäin niin hyvä ettei akuuttia korjaamistarvetta ollut. 

Saatiin kehuja siitä että poni liikkuu ajoittain tosi hienosti ja eteenpäin mennään koko ajan vaikka työtä on tietysti edelleen tosi paljon edessä. Itselläkin on nyt se tunne että Leo on hyvässä kunnossa vaikka joitakin viikkoja sitten olin vähän epäileväinen ponin voinnin suhteen. Ja kyllähän minä tiedän että poni osaa mitä vain ja pystyy mihin vaan, mutta välillä oma usko loppuu. Tuntuu että jos jokin ei onnistu niin se on aina minun vikani koska poni kyllä osaa jos ratsastaja osaa. No, viikonloppuna se nähtiin että kyllä me onnistutaan yhdessä kun tehdään töitä!

Perjantaina keskityttiin siihen että saan Leon taipumaan kunnolla myös oikealle. Tarkasteltiin tätä kääntymisjuttua ja todettiin että vika on minussa, minä en käännä ponia kunnolla. Vasempaan kierrokseen ongelmaa ei ole. Sain ohjeeksi nosta ulko-ohjaa ylöspäin ja asettaa sisäohjalla kunnolla, jopa hiukan lyhentää sisäohjaa. Pienen harjoittelun jälkeen kääntyminen sujui jo paremmin, ilman että ulkolapa karkasi. 

Toisena valmennuspäivänä Leo ei ollut alussa oikein kuulolla ja oli ehkä vähän hidas pohkeelle. Aloitettiinkin ratsastamalla ponia kunnolla eteen. "Lisättyä" laukkaa (lainausmerkeissä siksi ettei se varmaan oikeasti mitään lisättyä ollut, ehkä keskilaukkaa) ympäri maneesia, tarkoituksena ainoastaan saada Leo lähtemään pohkeesta eteen. Peräänantoon ei tässä vaiheessa kiinnitetty niin suurta huomiota, mutta sain kyllä kehoituksen yrittää työstää laukan aikana ponia pyöreämmäksi vaikka vauhti olikin reipas. 

Laukkapyrähdysten jälkeen alkoi meinaan ravi irrota! Taas sain todeta etten vaadi tarpeeksi, mutta kun vaadin kunnolla niin Leo meni hienosti eikä tarvinnut olla enää koko ajan patistamassa. Ekaa kertaa päästiin Kikon valmennuksissa oikeasti tekemään muutakin kuin perusravia ja -laukkaa. Toki perusratsastus on tärkeää mutta oli kiva kun sain Leon jo alussa toimimaan niin hyvin että voitiin mennä raviavoja ja -pohkeenväistöä ja harjoitella hiukan sulkuja. Ja ihan kivasti ne sujui! 

Seuraavan kuukauden ajan keskityn nyt jälleen kerran siihen että Leo tekee asiat kunnolla ja loppuun asti. Pyyntöjen pitää mennä perille ja minun pitää huolehtia että kaikki tehdään kunnolla eikä vähän sinnepäin. Tuo reipas laukka alkuverkassa toimi niin hyvin että testaan sitä uudelleenkin. Samoin sulut ja paremmat laukannostot kuuluvat treenilistalle. Valmennuksesta on tällä kertaa jopa videokuvaa, laitan sen esille kunhan latautuu. 

Takaisin satulaan

Tiistaina ohjasajoin Leon ja tein myös taas maastakäsittelyharjoituksia. Maanantain oppi oli selvästi purrut meihin molempiin. Minä oli varmempi ja poni oli kuuliaisempi. Hommat sujui jo paremmassa yhteisymmärryksessä. Matkat maneesiinkin meni niin tiistaina kuin eilenkin ilman hötkyilyjä.

Eilen ratsastin ekaa kertaa viikon tauon jälkeen, tosi kevyesti tietenkin. Leo on kyllä siitä kiva että se ei kerää vapaista ylimääräistä pöllövirtaa. Toki lasken väkirehut minimiin aina jos tällainen pitempi vapaa tulee. Eilen tehtiin käyntitaivutteluja, vähän siirtymisiä ja jonkun verran hölköteltiin rentoa ravia ja laukkaa.

Leo oli tosi kiva ja hyvin kuulolla! Laitoin pitkästä aikaa kuolaimeksi baucherin enkä ole ihan varma mitä mieltä olen siitä. Hyvältä poni tuntui mutta ehkä taas hiukan raskaalta edestä, mutta ei se välttämättä kuolaimesta johdu. Tänään tehdään kevyt koulutreeni ja loppuviikko kuluukin sitten valmennusten parissa. Hiukan harmittaa etten ole saanut laukannostoja treenattua paljoakaan paremmaksi viimeisen kuukauden aikana vaikka piti. Päävamma ja rokotus hiukan sotkivat treenejä. Silti menen hyvällä fiiliksellä Kikon valmennuksiin, kun ehdin jo pelätä ettemme pääse mukaan lämmönnousun takia.

Anonyymi kyseli viime postauksen kommenteissa missä on kaikki kuvat ja videot. Nyt on niin pimeää että kännykkäräpsytkin ovat jääneet ottamatta ja blogi on ollut tylsän kuvaton jo jonkun aikaa. Yritän saada jonkun videoimaan valmennuksia koska olisi kiva itsekin nähdä miltä meno näyttää.

© Nina Rintanen, kuvan kopiointi kielletty!

Kenen jalat liikkuvat?

Leolle ei noussut kuume enää uudestaan ja lämmöt ovat olleet kutakuinkin normaalit torstaista lähtien. Varmuuden vuoksi poni kuitenkin tarhaili loppuviikon ja minulle jäi ylimääräistä aikaa. Niinpä lähdinkin oitis kuunteluoppilaaksi kun perjantaina sattumalta kuulin että Mia Kytölä pitää hevosten maastakäsittelykurssia lähitallilla. 

Kurssilla oli useampi hevonen "käsiteltävänä". Oli jyrääjää, huonokäytöksistä, lastausongelmaista, pelokasta, säikkyä, kyttääjää... Kaikkia käsiteltiin aika lailla samojen periaatteiden mukaan ja aika kivasti hevoset alkoivat toimia. Tulipa myös opittua hevosen lastaaminen lähettämällä, ja yhden ohjan pysähdyksen opettaminen hevoselle.

Päällimmäisenä oppina jäi mieleen itsevarmuus ja varautuminen. Vaikka ei niin tietäisi mitä tekee, niin hevoselle sitä ei näytetä vaan esiinnytään varmana käsittelijänä ja luotettavana johtajana. Pitää myös olla valmis reagoimaan nopeasti tilanteissa ja olla hereillä että osaa toimia oikein. Tuo varmuus on se mitä minulta vähän puuttuu nyt koska en luota poniin pystyynhyppäämisepisodin jäljiltä. Epäluottamus on molemminpuolista. Eilen Leo ei suostunut lähtemään minun kanssani takaovesta pimeään ja sateeseen jotta pääsisimme maneesiin. Kaveriheppa veturiksi niin ei ollut enää ongelmaa.

Tärkein asia kurssilta lienee tuo otsikossa mainittu. Ihminen liikuttaa aina hevosen jalkoja, ei koskaan hevonen ihmisen. Kun joku hässäkkätilanne syntyy niin ihminen ei saa liikkua pois hevosen alta (poikkeuksena tietty se jos hevonen tulisi ihan oikeasti päälle), vaan ihminen pysyy paikallaan ja hevonen väistää (eli peruuttaa).

Sain kurssilta vastauksia ja selvennyksiä tiettyihin juttuihin joita olen Leon kanssa miettinyt ja harjoitellut. Olen vähän ihmetellyt miksi sitä peruuttamista käytetään niin paljon. Kuulemma siksi että se on nopein ja tehokkain tapa katkaista pakoreaktio. Tärkeä oppi, jota en ole aiemmin niin paljon ajatellut, oli että hevosen nenän pitää aina olla itseen päin. Jos se ei ole niin se käännetään. Syy on yksinkertainen: Kun sinulla on nenä, sinulla ei ole hevosen takapäätä. Mia käytti myös paljon kättä "stop-merkkinä" hevoselle, ja tämän otin eilen käyttöön Leollekin. Leo tulee helposti minun tilaani ja liian lähelle, siinä kohta tuo käden pystyyn nostaminen auttaa. Tai välillä auttaa, välillä ei, eilisen kokemuksen perusteella.

Eilen (kunhan päästiin maneesiin) harjoittelin Leon kanssa sitä että poni pysyy omassa tilassaan, pois minun alueeltani, ja kulkee juuri niin nopeasti tai hitaasti kun minä haluan. Aika monta kertaa poni "pelästyi" jotain ja riuhtaisi sivuun niinkuin sillä on tapana. Tästä tietysti seurasi aina samantien peruutus ja tarvittaessa nenä kääntäminen takaisin minuunpäin. Tuntui että alussa poni ei kuunnellut minua ollenkaan, vihelteli vaan omiaan. Loppupuolella huomio alkoi olla paremmin minussa. Kuitenkin maneesista lähtiessä Leo taas ryntäsi ovesta pyöräyttäen samalla itsensä pylly menosuuntaan, kuten on tehnyt useamman kerran ennenkin. Ilmeisesti nyt tämä tapahtui ihan vaan siksi koska ulkona oli pimeää ja tiellä liikkui toinen hevonen. Tällä kertaa sain kyllä tilanteen paremmin ja nopeammin haltuun kuin yleensä. Sekunnin sadasosassa poni peruuttamaan kunnes sen huomio oli taas minussa, pää alas, liikkeelle, ja uudesta loikkayrityksestä välittömästi lisää peruutusta. Loppumatka talliin menikin jo fiksusti.

Nuo tilanteet joita meille tulee on sellaisia että Leo ei todellakaan pelkää mitään. Se ei loiki siksi että sitä pelottaisi vaan siksi että se ei kunnioita minua ja minun tilaani vaan kokeilee mitä annan sen tehdä. Ja että poni jaksaa yrittää, kerta toisensa jälkeen! En ole vielä osannut viestittää sille tarpeeksi selvästi että minä olen se joka määrää ja minä en todellakaan anna periksi. Jonkinlaiset lisähermot kyllä olisi välillä tarpeen. Eilenkin tuntui että oikein kihisin raivosta, mutta perkeleiden sijaan pitää vaan rauhoittaa mielensä ja jatkaa harjoituksia.

Vauvaponi

Eilen töiden jälkeen tallille mennessä Leo tarkasteli pää oviluukusta ulkona tallikäytävän toimintaa. Silmistä kyllä näki että vähän on ollut rankka päivä. Sellaiset kuumeisen pikkulapsen silmät... Voi pientä ponia.

Lämpöä oli onneksi enää 37,9. Ponilla oli mennyt päivä yksin sisällä hyvin, ei ollut huudellut eikä kolistellut. Aamulla ei tietty jaksanutkaan kun oli niin kova kuume. Mutta mikäpä siinä ollessa kun olo oli kohentunut kipulääkkeen ansiosta, heinää oli ollut koko ajan edessä, lämmintä melassivettä oli tarjoiltu ja hikoilusta kastuneet loimet vaihdettu kuiviin. Kiitos ihanan tallinpitäjän joka huolehti Leosta karsinoiden siivoamisen lomassa.

Annoin toisen pussin Finadynea ja laitoin takasiin lämpöpintelit yöksi. Aika paljon oli nestettä kertynyt päivän seisomisesta. Pinteleitä kääriessäni ja lämpöä mittaillessani alkoi tuntua niin kovin tutulta. Dejavu. Ihankuin olisin hoitanut sairasta ponia ennenkin...

Tänä aamuna lämpö oli 37,6, eli normaali. Tai Leon normaali on kyllä 37,1-37,3 (tämän kertoo monta kuukautta jatkuneet mittaukseni kolmella eri mittarilla...) mutta ei tuo siitä kaukana ole. Muistelen keväällä kirjoittaneeni että Leon normaalilämpö on lähellä 38 astetta, mutta näinhän ei ole. Silloin kun mittailin lämpöä säännöllisesti niin paise jo nostatti lämpöä.

Viestittelin eläinlääkärin kanssa ja kerroin että poni voi paremmin. Tuli lupa laittaa Leo iltapäiväksi ulos kun lämpötila nousee ja on luvattu aurinkoa. Pitää nyt vaan tarkasti huolehtia ettei Leo kastu, vilustu tai saa vetoa. Hikoilla ja hengästyäkään se ei tietysti saa, toivottavasti poni itsekin muistaa tämän... Toivon että tämä oli nyt tässä eikä kuume nouse uudelleen. Aion pitää Leon joka tapauksessa viikon ajan tarhalevossa eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan, ettei tule mitään lisäongelmia.